Hyppää sisältöön
Media

Metsäpoliittinen selonteko lähti lausunnoille

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 11.11.2013 11.31
Tiedote -

Metsillä on monia käyttömuotoja ja merkityksiä, mutta mitkä niistä nostetaan politiikan keskiöön? Tähän vastaa metsäpoliittinen selonteko, joka lähti lausunnoille 11.11. Selonteossa määritellään pitkän aikavälin tahtotila ja linjaukset metsiemme käytölle vuoteen 2050 asti. Työn laatii maa- ja metsätalousministeriö, mutta sen tekemisessä on mukana myös monia muita tahoja. Selontekoa varten on myös kuultu useita eri sidosryhmiä. Ehdotettu visio on:

”Metsien kestävä käyttö on kasvavan hyvinvoinnin lähde”

Visio kuvaa metsien yhteiskunnalle tarjoamia mahdollisuuksia. Metsäpolitiikalla halutaan luoda edellytyksiä biotalouden kasvulle ja muulle metsistä syntyvälle hyvinvoinnille. Kasvavaan hyvinvointiin kuuluvat muun muassa metsiemme tuotteisiin perustuvat kasvavat kansantalouden tulot, työllisyyden ja yrittäjyyden kasvu, terveys ja virkistäytyminen sekä tietysti monimuotoiset ja hyvinvoivat metsät. Metsiemme kasvu on hyvän metsänhoidon ansiosta yli 100 miljoonaa kuutiometriä vuodessa ja hakkuumäärät ovat olleet viime vuosina 50-55 miljoonaa kuutiometriä. Meillä on siis runsaat metsävarat, joiden monipuolinen hyödyntäminen antaa hyvät mahdollisuudet biotalouden kasvuun.

Suomen metsäsektori elää suurinta murrosta yli sataan vuoteen. Myllerrystä aiheuttaa muun muassa globalisaatio, ilmaston muutos, ICT-teknologian nopea kehitys ja väestörakenteen muutos. Nämä muutokset voivat olla metsäalalle uhka tai mahdollisuus, riippuen siitä kuinka hyvin ja kuinka ajoissa niihin varaudutaan. Joustavat rakenteet tukevat metsiin perustuvien elinkeinojen uudistumista.

Selonteon strategiset päämäärät kertovat, miten vision hyvinvointia lähdetään tavoittelemaan.

Metsäpolitiikan keskeisiksi päämääriksi ehdotetaan seuraavia:

1) Suomi on kilpailukykyinen toimintaympäristö metsiin perustuville liiketoiminnoille.

2) Metsäala ja sen rakenteet uudistuvat ja monipuolistuvat.

3) Metsät ovat aktiivisessa, kestävässä ja monipuolisessa käytössä.

Lisäksi selonteossa esitetään 13 toimenpidekokonaisuutta, joiden avulla strategiset päämäärät saavutetaan. Nämä nähdään metsäalan tuottaman hyvinvoinnin edellytyksinä. Tärkeimpiä niistä ovat seuraavat:

- Luomme edellytyksiä alan yritysten uudistumiselle elinkeinopolitiikalla ja lainsäädännöllä.

- Luomme edellytykset yritysmäisten metsäelinkeinojen harjoittamiselle muun muassa verotusta uudistamalla ja tilarakennetta parantamalla.

- Turvaamme raaka-aineiden saatavuuden ja parannamme markkinoiden toimivuutta.

- Suuntaamme julkisin varoin tehtävää T&K-toimintaa tukemaan metsäalan uudistumista ja biotalouteen siirtymistä.

- Turvaamme metsäluonnon monimuotoisuuden, ekosysteemipalvelut sekä metsien ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden.

Selonteon toimenpiteillä tavoitellaan monia asioita kuten talouskasvua, uusia työpaikkoja, kasvavaa biotaloutta, monipuolisia ekosysteemipalveluita ja resurssitehokkuutta. Metsien monipuolinen käyttö edellyttää, että metsät ovat terveet, runsaat ja monimuotoiset. Vastaavaa metsäpoliittista selontekoa ei ole tehty koskaan aiemmin. Sen laatiminen on sovittu pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmassa. Selonteko annetaan eduskunnalle vuoden 2014 alkupuolella.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
osastopäällikkö Juha Ojala, p. 0295 16 2415
metsäneuvos Marja Kokkonen, p. 0295 16 2444