Hyppää sisältöön
Media

Ministeri Anttila: Ihmiset suojelevat saimaannorpan

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 25.9.2009 15.00
Tiedote -

- Saimaannorpan suojelutavoitetta ei saavuteta pelkällä verkkokalastuskiellolla ilman paikallisväestön vahvaa sitoutumista suojeluun, sanoi maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila Mikkelin ammattikorkeakoulun järjestämässä norppaillassa tänään. Siksi on tärkeää, että paikalliset ihmiset saadaan sitoutettua kalastuksen rajoitustoimiin. Aloite saimaannorpan vapaaehtoisesta suojelusta on tullut saimaannorppa-alueelta. Anttilan tavoitteena on, että 1 500 km² suuruinen sopimusala tulee täyteen vielä tämän vuoden aikana.Tämä vaatii ponnisteluja ja vahvaa tahtoa kaikilta sopimuksen tekoon osallistuvilta tahoilta. Maa- ja metsätalousministeriössä on aloitettu toimenpiteet kalastuslain muuttamiseksi. Lakimuutos tarvitaan siltä varalta, että verkkokalastuskielto voidaan tarvittaessa antaa jo ensi keväänä. Muutosesityksen on tarkoitus lähteä lausuntokierrokselle kuluvan syksyn aikana.

- Mikäli vapaaehtoisin suojelutoimin ei saavuteta asetettuja tavoitteita, olen valmis tarkistamaan suojelutoimia sekä aluerajausten että kalastusrajoitusten osalta, mutta uskon edelleen, että verkkokalastuskieltoa ei tarvita. Uskon ihmisten haluun suojella norppaa, sanoo Anttila.

Ministeriö on asettanut seurantaryhmän, jonka tehtävänä on selvittää kalastuksen säätelytoimenpiteiden vaikutuksia saimaannorppakantaan sekä alueen kalatalouteen. Keskeinen selvityskohde on myös saimaannorppakannan kehitys suhteessa vapaaehtoisten kalastuksenrajoitussopimusten määrään ja ministeriön antaman asetuksen vaikutuksiin.

Pelkät kalastusrajoitukset eivät riitä pelastamaan saimaannorppaa. Ilmaston lämpeneminen on todellinen uhka norppakannalle. Pesintäolosuhteet heikkenevät, kun talvet ovat leutoja. Tuolloin lumikinoksia ei muodostu normaaliin tapaan ja norpat eivät pääse rakentamaan lumipesiään tai pesät romahtavat ennen aikojaan. Seurantaryhmän tehtävänä on myös miettiä keinoja norppien pesintämenestyksen parantamiseksi, tehdä esitys tarvittavista suojelutoimenpiteistä sekä määritellä riittävän kokoinen suojelualue norpalle.

Ryhmä toimittaa selvityksensä ministeriölle 31.12.2009 mennessä. Siinä ovat edustettuina maa- ja metsätalousministeriö, ympäristöministeriö, Metsähallitus, Suomen WWF, Suomen luonnonsuojeluliitto, Kalatalouden Keskusliitto, Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Joensuun yliopisto, Etelä-Savon TE-keskus sekä Etelä-Savon maakuntaliitto.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
eritysavustaja Minna-Mari Kaila, puh. 040 775 60 60