Hyppää sisältöön
Media

Ministeri Koskinen osallistuu epäviralliseen maatalousneuvoston kokoukseen

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 24.5.2013 10.23
Tiedote -

Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen matkustaa sunnuntaina EU:n puheenjohtajamaa Irlannin pääkaupunkiin Dubliniin, jossa hän osallistuu epäviralliseen maatalousneuvoston kokoukseen. Kokouksessa keskustellaan yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksesta.

Tavoitteena on edelleen saavuttaa poliittinen sopimus EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksesta kesäkuun loppuun mennessä. Puheenjohtajamaa on käynyt tiiviisti Euroopan Parlamentin ja komission kanssa niin sanottuja trilogineuvotteluja, jotka jatkuvat juhannukseen saakka.

Epävirallisen neuvoston keskusteluissa keskitytään trilogineuvotteluissa havaittuihin poliittisiin ongelmakohtiin. Näitä ovat erityisesti siirtyminen kohti alueellista tasatukea kaikissa jäsenmaissa, tuotantoon sidotut tuet, tukikattoja koskeva ehdotus, sokerikiintiöiden ja viinin istutusoikeusjärjestelmän jatko, vientituet, luonnonhaitta-alueita koskeva uudistus ja maksajavirastojen lukumäärä.

Ministeri Koskinen toteaa, että Suomi pyrkii edesauttamaan maatalouspolitiikkaa koskevan ratkaisun aikaansaamista Irlannin puheenjohtajakaudella. − Ratkaisuun pääseminen on tärkeää, jotta tulevan yhteisen maatalouspolitiikan toimeenpanoa ja maaseudun kehittämisohjelman hyväksymistä koskevissa prosesseissa päästään eteenpäin, hän korostaa.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
maatalousneuvos Kari Valonen, p. 0295 16 2269
etunimi.sukunimi@mmm.fi