Hyppää sisältöön
Media

Ministerit Koskinen ja Solheim toivovat vapaaehtoisia kalastuksen säätelytoimia

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 8.11.2011 15.15
Tiedote -

Suomen maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen ja Norjan ympäristö- ja kehitysministeri Erik Solheim tapasivat Helsingissä 8.11.2011. Tapaamisen aiheena oli Tenojoen lohenkalastus ja lohikantojen tila.

Ministerit totesivat, että Tenojoen kalastussopimusta koskevia neuvotteluja tulee jatkaa. Neuvottelujen viralliseen jatkumiseen tähdätään vuoden 2012 ensimmäisten kuukausien aikana.

Viime vuosien alhaiset lohisaaliit Tenolla herättivät keskustelua ja ministerit näkevät tärkeänä, että toimia kestävän lohenkalastuksen järjestämiseksi pohditaan tulevissa neuvotteluissa. Tavoitteena on saada tasapuolinen ja tehokas sopimus, joka mahdollistaisi hyvät lohenkalastusmahdollisuudet ja kestävän lohikannan käytön tulevaisuudessa.

Koska neuvottelut vievät aikaa, ministerit keskustelivat myös mahdollisuuksista toteuttaa väliaikaisia kalastuksen säätelytoimia vuonna 2012. Ministerit rohkaisivat kalastukseen osallistuvia tahoja tekemään ehdotuksia ja etsimään vapaaehtoisia ratkaisuja vuotta 2012 koskien.

Tenon lohi on elintärkeä luonnonvara Ylä-Lapissa toimeentulon ja paikallisen kulttuurin säilymisen kannalta. Tästä syystä ministerit näkivät tärkeäksi että neuvotteluja valmistellaan hyvässä yhteistyössä Tenon lohenkalastukseen liittyvien tahojen, kuten kalastusoikeuden haltijoiden, matkailuyrittäjien ja saamelaiskäräjien kanssa.

Nykyinen Tenojoen kalastussopimus Suomen ja Norjan välillä on solmittu vuonna 1989. Tenojoen lohenkalastuksesta on sovittu Suomen ja Norjan välisillä valtiosopimuksilla vuodesta 1873 lähtien.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
valtiosihteeri Risto Artjoki, puh. 09 160 533 23