Hyppää sisältöön
Media

Minna-Mari Kaila maa- ja metsätalousministeriön valtiosihteeriksi

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 23.6.2010 11.30
Tiedote -

Valtioneuvosto on nimittänyt maatalous- ja metsätieteiden maisteri, agronomi Minna-Mari Kailan maa- ja metsätalousministeriön valtiosihteeriksi 23.6.2010 alkaen maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan toimikauden ajaksi.

Minna-Mari Kaila on toiminut maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan erityisavustajana vuodesta 2008 lähtien. Aiemmin hän on työskennellyt mm. MTK:n maatalouslinjan asiantuntijana sekä maa- ja metsätalousministeriön ylitarkastajana.

Valtiosihteeri toimii ministerin apuna poliittiseen ohjaukseen ja asioiden valmisteluun liittyvissä tehtävissä. Hän avustaa ja edustaa ministeriä poliittisten linjausten muodostamisessa, ministeriöiden välisessä koordinoinnissa ja kantojen yhteensovittamisessa, hallitusohjelman toimeenpanossa ministerin toimialalla sekä EU-asioiden ja kansainvälisten tehtävien hoitamisessa.

Ministeri Anttilan erityisavustajana aloittaa agronomi, metsänhoitaja Jukka-Pekka Kataja. Kataja on työskennellyt MTK Hämeen toiminnanjohtajana. Aiemmin hän on toiminut mm. tutkijana Pellervon taloudellisessa tutkimuslaitoksessa sekä Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitossa MTK:ssa.

Ministeri Anttilan maatalouspoliittisena erityisasiantuntijana jatkaa maatalous- ja metsätieteiden maisteri, agronomi Pia Lehmusvuori.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
viestintäjohtaja Pekka Väisänen, p. 09 160 52299, 040 773 0644

Sirkka-Liisa Anttila