Hyppää sisältöön
Media

Neuvosto keskustelee Itämeren kalastuskiintiöistä

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 19.10.2010 10.33
Tiedote -

EU:n maatalous- ja kalastusministerit keskustelevat lokakuun kokouksessaan Itämeren kalastuskiintiöistä ensi vuodelle. Kiintiöistä pyritään saavuttamaan poliittinen yhteisymmärrys.

Komissio antoi ehdotuksen Itämeren kalastuskiintiöistä ensi vuodelle syyskuun puolivälissä. Suomelle erityisen tärkeä kysymys koskee Pohjanlahden silakkakiintiön tasoa. Komissio ehdottaa Pohjanlahden silakkakiintiön pienentämistä 12 prosentilla. Suomi edellyttää, että Pohjanlahden silakkakiintiö nostetaan kansainvälisen merentutkimusneuvoston suosituksen mukaisesti 14 prosentilla 118 000 tonniin.

Selkämeren silakkakanta on tieteellisessä arvioinnissa todettu olevan suurimmalla havaitulla tasolla ja siten erittäin vakaassa tilassa. Tiheää silakkakantaa tulisi lähinnä pyrkiä harventamaan, jotta silakoiden kasvunopeus paranisi.

Suomi pyrkii myös siihen, että Suomenlahden ja Itämeren pääaltaan silakkakiintiötä, Riianlahden silakkakiintiötä sekä kilohailikiintiötä vähennetään ehdotettua vähemmän. Suomen pyrkimyksenä on, että sekä silakan että kilohailin kiintiöiden osalta päästäisiin johdonmukaiseen ratkaisuun, jolla asteittain siirrytään kohti kestävän enimmäistuoton tasoa.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
neuvotteleva virkamies Orian Bondestam, p. 09 160 53162, 0400 392 011

Sirkka-Liisa Anttila