Hyppää sisältöön
Media

Uusia toimintatapoja puukauppaan

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 27.6.2014 8.39
Tiedote -

Maa- ja metsätalousministeriön puumarkkinatyöryhmä ehdottaa uusia instrumentteja puukaupan kehittämiseksi. Tavoitteena on lisätä puukaupan osapuolten välistä luottamusta ja tehostaa toimintoja.

– Puukaupan osapuolilla on vahva tahtotila metsäalan ja puumarkkinan kehittämiseksi. Puukaupan kehittäminen sekä osapuolten välinen luottamus on tärkeää, jotta metsäalalle saadaan uusia investointeja, sanoo maa- ja metsätalousministeriön ylijohtaja Juha Ojala.

Raakapuukauppaan esitetään uutena vaihtoehtona rungonosahinnoittelua. Menetelmä perustuisi siihen, että runko jaetaan läpimitan perusteella rungonosiin, esimerkiksi neljään eri osaan, jotka jokainen hinnoitellaan erikseen. Ehdotettu malli vähentäisi puunostajan suorittaman katkonnan vaikutusta metsänomistajan puunmyyntituloihin. Vastaavasti puuta käyttävä teollisuus voisi katkoa ostamansa puut paremmin korjuuhetken kysynnän ja jalostusarvon perusteella itselleen sopiviin mittoihin. Rungonosien mittaus tapahtuisi hakkuukoneen mittalaitteella, kuten nykyisessäkin tavaralajimenetelmässä. Uuden menetelmän standardinomainen lähestymistapa edesauttaa sen käyttöönottoa kentällä ja sen avulla myös ostotarjoukset ovat paremmin vertailukelpoisia.

Puumarkkinatyöryhmä esittää myös uutta toimintamallia, jossa metsänhoitoyhdistys tai muu vastaava toimija tarjoaa puun ostajalle palveluna korjuuvalmista leimikkoa. Toimintamallissa palvelun tuottaja valmistelee myyntiin tulevan leimikon siten, että hinnoittelu ja korjuun aloittaminen on mahdollista ilman erillistä ostajan tekemää maastokäyntiä. Toimintamallissa tavoitteena on metsäammattilaisten päällekkäisen työn vähentäminen ja se, että leimikot voitaisiin ostaa sähköisen puukauppapaikan välityksellä.

Uusi hinnoittelumalli sekä korjuuvalmis leimikkopaketti -toimintamalli ideoitiin maa- ja metsätalousministeriön johtaman puumarkkinatyöryhmän toimeksiannosta puukaupan osapuolten sekä metsäalan tutkijoiden yhteistyönä. Aikaisemmin puumarkkinatyöryhmä on edistänyt muun muassa kattavan hintatilastoinnin tuomista markkinaosapuolten saataville.

– Puumarkkinatyöryhmä esittää edellä mainittuja malleja ja markkinat lopulta ratkaisevat, otetaanko ne käyttöön ja millä tavalla, Juha Ojala toteaa.

Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Tomi Salon mukaan puumarkkinoiden toiminnan parantuminen on seurausta määrätietoisista kehityspanoksista viimeisten parin, kolmen vuoden aikana. – Kehitystyötä tulee jatkaa tiiviissä yhteistyössä puumarkkinaosapuolten kesken. Eräs seuraavista tärkeistä kehitysaskelista on aito sähköinen puumarkkinapaikka. Nyt esitetyt ideat ovat edistämässä myös sen käyttöönottoa, Salo sanoo.

Puumarkkinatyöryhmän tehtävänä on muun muassa edistää puumarkkinoiden vakautta, ennustettavuutta ja kansainvälistä kilpailukykyä sekä tehdä tarvittaessa tähän tähtääviä aloitteita valtiolle ja alan toimijoille.

– Puumarkkinatyöryhmän työ on osaltaan vaikuttanut siihen, että puumarkkinat ovat toimineet hyvin ja ennustettavasti jo usean vuoden ajan. Tätä työtä on syytä ennakkoluulottomasti jatkaa. Tehty työ on varmasti osaltaan vaikuttanut myös investointiedellytysten paranemiseen, toteaa MTK:n metsäjohtaja Juha Hakkarainen.

Lisätietoja:
ylijohtaja Juha Ojala, maa- ja metsätalousministeriö p. 0295 162 415
metsäjohtaja Juha Hakkarainen, MTK, p. 020 413 2450
metsäjohtaja Tomi Salo, Metsäteollisuus ry, p. 045 875 8911