Hyppää sisältöön
Media

Pohjoisen maidontuotannon vuoden 2015 kansalliset tuet vahvistettu

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 25.2.2016 13.25
Tiedote

Hallitus vahvisti tänään tammi–joulukuun 2015 maidontuotannolle maksettavan pohjoisen tuen lopullisen määrän. Tukea korotetaan nyt 0,1–0,3 sentillä 7,8–35,7 senttiin litralta tukialueesta ja tuettavasta ajanjaksosta riippuen.

Maidolle maksettiin vuonna 2015 litrakohtaista pohjoista tukea poikkeuksellisesti käyttäen neljää eri tukitasoa, joiden jaksot olivat 1.1.–28.2., 1.3.–31.7., 1.8.–31.10. ja 1.11.–31.12. Tämä johtui kahdessa eri vaiheessa myönnetystä maidontuotannon kansallisesta kriisituesta sekä elokuun alussa käyttöön otetusta tukiyksikkökertoimesta. Tukea litraa kohti korotetaan nyt näillä jaksoilla porrastetusti tukialueittain siten, että maidontuotannolle varattu tuki tulisi mahdollisimman täysimääräisesti käytetyksi. Vastaava tuen täydentäminen tehdään vuosittain, kun koko vuoden aikana tuotetut maitomäärät pohjoisen tuen alueella ovat selvillä.

Maidontuotannon pohjoista tukea koskeva tukiyksikkökerroin eli tukeen oikeuttava osuus tuotetuista maitolitroista oli 1.8.2015 alkaen 0,90. Tukiyksikkökerrointa tarvittiin loppuvuoden 2015 ajan, jotta pohjoisen tuen komission päätösten rajaamaa maidon tukikelpoisen tuotannon enimmäismäärää ei ylitetty. Tukiyksikkökerroin on otettava huomioon, jos halutaan vertailla yksikkötukea (senttiä / litra) jaksoilla 1.1.–31.7.2015 ja 1.8.–31.12.2015. Kun tukikelpoista tuotantoa rajoitettiin kertoimella loppuvuoden ajan, oli maksettu yksikkötuen taso vastaavasti korkeampi. Tästä syystä tukiyksikkökertoimen käyttö ei ole vähentänyt tuottajien saamaa maidon pohjoisen tuen määrää.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
vanhempi hallitussihteeri Juha Vanhatalo, p. 0295 16 2347
maatalousekonomisti Pekka Pihamaa p. 0295 16 2289
etunimi.sukunimi@mmm.fi

Ruoka ja maatalous Valtioneuvoston päätös