Hyppää sisältöön
Media

Riistapalveluissa ja -tuotteissa paljon kehittämispotentiaalia

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 3.7.2012 6.49
Tiedote -

Riistaan ja metsästykseen liittyvillä palveluilla voidaan löytää innovatiivisia ratkaisuja luonnonvarojen kestävän ja vastuullisen käytön edistämiseksi tukemaan talouskasvua. Tänään maa- ja metsätalousministeri Jari Koskiselle raporttinsa luovuttanut Riistatalous elinkeinona -hankkeen ohjausryhmä on perehtynyt riistapalveluiden ja -tuotteiden kehittämisen haasteisiin ja tehnyt toimenpide-ehdotukset tarvittaville tutkimus- ja kehittämishankkeille.

Raportissa nostetaan esille elinkeinomuodossa tapahtuvan riistatalouden, metsästysmatkailun ja metsästyksen kehittämisen ekonomiset ja sosiologiset edellytykset. Tarpeellisena toimenpiteenä pidetään muun muassa riistatalousyrittäjien vapaaehtoisuuteen perustuva toiminnan sertifiointi korkeatasoisen tarjonnan ja palvelun kehittämiseksi.

Ohjausryhmä ehdottaa myös, että lainsäädännöllisten esteiden helpottamista riistatilayrittämisen kannalta selvitetään. On myös oleellista pohtia metsästysmatkailun integroimista osaksi luontomatkailua.

Riistapalveluiden ja -tuotteiden kehittäminen tapahtuu useiden toimijoiden yhteistyöllä. Hankkeen toisessa vaiheessa seurataan toimenpide-ehdotusten pohjalta käynnistettävien 20 eri hankkeen toteutusta ja edistymistä.

Käsillä oleva hanke liittyy hallitusohjelmassa vahvistetun luonnonvarastrategian edistämiseen. Riistaan liittyvät taloudelliset kysymykset ja vaikuttavuudet kasvavat jatkuvasti, ja riistatalouden sekä metsästysmatkailun ja metsästyspalveluiden merkitys elinkeinona ja sivuelinkeinona korostuvat.

Hankkeen ohjausryhmän puheenjohtajana toimii MMT, ministeri Kalevi Hemilä. Laajapohjaisen ryhmän muut jäsenet edustavat niin riistahallintoa, -tutkimusta kuin riista-alan yrittäjiä.

Lisätietoja:
ohjausryhmän puheenjohtaja, ministeri Kalevi Hemilä, p. 0400 412 933