Hyppää sisältöön
Media

Sähkökatko voi rampauttaa elintarvikeketjut

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 18.10.2017 12.16
Uutinen
Kuva: Erkki Oksanen, Luonnonvarakeskus

Sähkön jatkuva saatavuus on kriittisen tärkeä tekijä elintarvikeketjuissa. Luonnonvarakeskus (Luke) on selvittänyt, mitä alkutuotannossa, jalostuksessa ja jakelussa tapahtuu, jos sähkönjakelussa on häiriöitä.

Elintarvikehuolto perustuu valtaosaltaan alkutuotannon, elintarviketeollisuuden, logistiikan ja kaupan muodostamien ketjujen toimivuudelle. Sähköä tarvitaan sekä tuotantokoneiston energianlähteeksi että tuotannon ohjaukseen liittyvissä järjestelmissä.

”Ylivoimaisesti suurimmat sähkönjakelun keskeytykset aiheutuvat sääilmiöistä, kuten myrskyistä ja tykkylumesta. Kahden päivän ja sitä pidemmät sähkökatkot tiloilla ovat aiheuttaneet 3–5 prosentin aleneman meijereihin toimitetun maidon määrässä. Myrskyjen vuoksi maatiloille on hankittu varavoimakoneita.  Keskimäärin 41 prosenttia suomalaisista alkutuotannon tiloista on varustautunut varavoimalla”, tutkija Kim Kaustell Lukesta kertoo.

Elintarviketeollisuus ja elintarvikekaupan logistiikkakeskukset sijaitsevat yleensä alueilla, joilla on mahdollista varmistaa sähkön saanti useasta suunnasta. Sähkönjakelussa ei ole ollut merkittäviä keskeytyksiä, ja toimintaa voidaan tyypillisesti jatkaa niin kauan kun runkoverkosta on saatavissa sähköä. Varavoimaa on sijoitettu keskeisten toimintojen yhteyteen, mutta suuret logistiikkakeskukset eivät pääsääntöisesti toimi ilman verkosta saatavaa sähköä. Kuljetusliikkeiden polttoaineen saanti voi laajemmassa sähkökatkotilanteessa muodostua ongelmaksi, mikäli jakeluasemaverkosto jää ilman sähköä.

Varavoimakoneiden polttoainehuolto ja veden saatavuus ovat keskeisiä tekijöitä sähkökatkoista selviämisessä erityisesti kotieläintiloilla ja kasvihuoneyrityksissä. Näiden varmistamisen lisäksi ketjujen varautumista on kehitettävä lisäämällä sähkökatkotilanteisiin liittyvää varautumissuunnittelua, jossa otetaan huomioon koko ketjun toimivuus poikkeustilanteissa. Tuotannossa käytettävien laitteiden ja järjestelmien toipumista sähkökatkoista on parannettava.

Sähkönjakeluhäiriöiden vaikutukset elintarviketuotannon jatkuvuuteen -selvityksen olivat tilanneet Huoltovarmuuskeskus sekä maa- ja metsätalousministeriö. Hankkeen loppuraportti, ”Sähkönjakeluhäiriöiden vaikutukset elintarviketuotannon jatkuvuuteen”, on saatavissa Luonnonvarakeskuksen ja Huoltovarmuuskeskuksen verkkosivuilta.

Lisätietoja:

tutkija Kim Kaustell, Luonnonvarakeskus, puh. 029 532 6223, kim.kaustell@luke.fi

Hankkeen loppuraportti