Hyppää sisältöön
Media

Saimaannorpan pesälaskennat käynnissä, uusia pesäpaikkoja löytynyt

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 9.4.2010 11.02
Tiedote -

Runsaslumisen talven ansiosta saimaannorpalle toivotaan hyvää pesimävuotta. Ensimmäisten pesälaskentatietojen valossa näyttää siltä, että tänä vuonna norpan pesintä saattaa onnistua paremmin kuin viime vuonna. Tähän viittaa se, että laskennassa on löytynyt poikaspesät uusilta alueilta Puumalan ja Ristiinan rajamailta, Joroisten Haapaselältä sekä Puumalan Haapaselältä. Lisäksi Kolovedellä on havaittu norpanpoikanen viime vuoden nollatuloksen jälkeen.

- Pienten kuuttien puolesta vetoan kaikkiin saimaannorppien lisääntymisalueilla kalastaviin: jättäkää verkot naulaan 15.4.-30.6. väliseksi ajaksi, toteaa norppalaskentaan 9.4. tutustunut maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila. Nyt on sopimalla huolehdittava siitä, että uusilla pesäpaikoilla, sopimusalueiden ulkopuolella syntyneet kuutit pääsevät kasvamaan turvallisesti.

Kalastusrajoitussopimukset kattavat suurimman osan saimaannorppien keskeisistä lisääntymisalueista. Kalastusrajoitussopimuksissa osakaskunnat sitoutuvat pidättäytymään verkkokalastuksesta saimaannorpan kuuttien kannalta kriittisimpänä ajankohtana eli 15.4.-30.6. Sopimusalue on nyt yli 1 500 neliökilometrin suuruinen ja sopimuksia tehdään koko ajan lisää. Alue ei kuitenkaan vielä ole täysin yhtenäinen.

- Alueella on jatkettava ponnisteluja "aukkopaikkojen" täyttämiseksi, Anttila painottaa. Saimaannorppa ja kalastus -seurantaryhmän suositusten mukaisesti koko saimaannorpan pesinnän ydinalue pitää saada kalastusrajoitussopimusten piiriin 30.11.2010 mennessä.
Esitys kalastuslain 37 §:n muuttamisesta on eduskunnan käsittelyssä. Lakimuutoksen avulla valtioneuvosto voi tarvittaessa kieltää uhanalaisen eläinlajin suojelemiseksi tietynlaisten pyydysten tai kalastustapojen käytön määräajaksi. Esitys mahdollistaa saimaannorpan suojelun edellyttämien välttämättömien kalastusrajoitusten säätämisen ja niistä aiheutuvien mahdollisten haittojen korvaamisen.

Joka keväinen saimaannorpan pesälaskenta on hyvässä vauhdissa. Norppakantaa on jo pitkään tutkittu ja seurattu hyvässä yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston ja Metsähallituksen kesken. Tänä vuonna myös Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos osallistuu norppien levinneisyyden arviointiin lentolaskennan avulla. Lentolaskenta tehdään viimeisiltä jäiltä.

Lisätietoja:
ylitarkastaja Roni Selén, maa- ja metsätalousministeriö, puh. 040 507 39 34
suojelubiologi Tuomo Kokkonen, Metsähallitus (pesälaskennat), puh. 040 352 50 78
tutkija Mervi Kunnasranta, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (lentolaskenta), puh. 040 532 94 96