Hyppää sisältöön
Media

Saimaan keväiset kalastuksenkieltoalueet pyritään yhtenäistämään asetuksella

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 21.2.2011 14.45
Tiedote -

Maa- ja metsätalousministeriö on tänään lähettänyt lausuntokierrokselle valtioneuvoston asetusluonnoksen, jolla saimaannorpan poikasten selviytymisen kannalta vaarallinen verkkokalastus kiellettäisiin vuosittain 15.4.–30.6. välisenä aikana niissä osissa Saimaan vesialuetta, joissa ei ole tehty sopimusta saimaannorpan suojelusta.

Asetusta sovellettaisiin tarvittaessa jo tänä keväänä.

Saimaannorpan pesimisalueilla on tehty ELY-keskuksen ja vesialueiden omistajien välisiä sopimuksia, joiden tarkoituksena on turvata keväällä syntyvien kuuttien selviytyminen. Vapaaehtoista sopimustoimintaa jatketaan edelleen.

Jos sopimalla ei saada aikaan riittävän yhtenäistä kalastuksenkieltoaluetta kevääksi, otetaan nyt lausunnolle lähtenyt asetus käyttöön. Tänään lausuntokierrokselle lähteneen asetusluonnoksen on tarkoitus täydentää ja yhdenmukaistaa keväinen kalastuksenkieltoalue.

Vapaaehtoisiin kalastuksenrajoitussopimuksiin, niiden perusteilla maksettaviin korvauksiin, tai korvausten suuruuteen asetusehdotuksella ei ole välittömiä vaikutuksia.

Tänään lausuntokierrokselle lähti myös toinen asetus, jonka tarkoituksena on rajoittaa ympärivuotisesti joidenkin pyyntivälineiden ja pyyntitapojen käyttöä Saimaan vesistöalueen eräissä osissa. Esityksen keskeisenä ehdotuksena on rajoittaa saimaannorpan keskeisillä elinalueilla sellaisten pyydysten ja kalastustapojen käyttöä, jotka ovat tutkimus- ja seurantatulosten perusteella erityisen haitallisia saimaannorpille.

Molempien asetusluonnosten tavoitteena on taata uhanalaisen saimaannorpan elinmahdollisuudet ja norppakannan säilyminen.

Lausuntopyyntö liitteineen löytyy maa- ja metsätalousministeriön internet-sivuilta osoitteesta www.mmm.fi (vireillä/lausunnolla).

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä

kalastusneuvos Eija Kirjavainen puh. 040 772 1262,
ylitarkastaja Roni Selén puh. 040 507 3934