Hyppää sisältöön
Media

Suomen metsäkeskukselle lisävaroja Kemera-päätöksiin

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 7.7.2016 13.46
Tiedote

Maa- ja metsätalousministeriö on tänään 7.7.2016 myöntänyt Suomen metsäkeskukselle kestävän metsätalouden rahoituslainsäädännön (Kemera) mukaiseen taimikon varhaishoitoon, nuoren metsän hoitoon ja kaadetun pienpuun keräämiseen 30 miljoonaa euroa lisää myöntämisvaltuutta rahoituspäätöksiin sekä 8,444 miljoonaa euroa lisää määrärahaa toteutettujen hankkeiden maksatuksiin. Varojen lisäys perustuu valtion II lisätalousarvioon 27.6.2016, metsäkeskuksen johtokunnan esitykseen sekä valtioneuvoston raha-asianvaliokunnan tänään tekemään päätökseen.

Myöntämisvaltuus mahdollistaa Suomen metsäkeskukseen ennen maa- ja metsätalousministeriön asettamaa, 7.5. 2016 alkanutta hakukieltoa tulleiden rahoitushakemusten käsittelyn. Näihin hakemuksiin arvioidaan kuluvan noin 25 miljoonaa euroa. Ministeriö avaa haun uudelleen, kun pääosa hakemuksista on käsitelty ja parhaillaan  lausunnolla oleva rahoitusehtoja koskeva asetus on astunut voimaan. Lisämääräraha 8,444 miljoonaa euroa on uudelleen budjetoitua vuonna 2015 käyttämättä jäänyttä määrärahaa. Se tullaan käyttämään taimikon varhaishoidon, nuoren metsän hoidon ja pienpuun keräämisen hankkeisiin, joista rahoituspäätökset on tehty vuosina 2015-2016.

Tänään tehty päätös huomioiden Suomen metsäkeskuksella on tänä vuonna käytettävissään myöntämisvaltuutta Kemera-rahoituspäätöksiin yhteensä 88 miljoonaa euroa ja määrärahaa maksatuksiin yhteensä 63,634 miljoonaa euroa. Mahdollisuudet toteuttaa Kemera-metsänhoitotöitä ovat siten kuluvana vuonna hyvät. Taimikon varhaishoito, nuoren metsän hoito ja pienpuun kerääminen on mahdollista aloittaa hakemuksen jättämisen jälkeen.

Kemera-tuella edistetään metsien kestävää hoitoa ja käyttöä. Suomen metsäkeskus myöntää tuet yksityisille maanomistajille.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
metsäneuvos Marja Kokkonen p. 0295 16 2444