Hyppää sisältöön
Media

Suomi ja Ruotsi sopivat Tornionjoen kalastusmääräyksistä kalastuskaudelle 2014

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 3.4.2014 9.57
Tiedote -

Tornionjoen alueen kalastusta säätelee Suomen ja Ruotsin välinen rajajokisopimus ja siihen liittyvä kalastussääntö. Nyt kalastusmääräyksiä on tarkennettu, jotta määräykset saataisiin ajan tasalle ja alueen kestävä kalastus varmistuisi. Maa- ja metsätalousministeriö on sopinut vuoden 2014 kalastusmääräyksistä Ruotsin meri- ja vesiviranomaisen kanssa.

Vaellussiikakantoja suojellaan siten, että siian pyynti kulkuverkolla ja kulteella on sallittu jokialueella ainoastaan 1.8.–14.9. Näin pyynti keskitetään siian nousukauteen ja samalla vähennetään verkkokalastusta heinäkuussa, joka on tärkeä nousukausi lohelle. Uutta on myös se, että paikallista siikaa saa kalastaa ankkuroidulla verkolla Könkämäenon (jokialue Lätäsenon suusta pohjoiseen) hitaasti virtaavissa vesissä, suvannoissa ja järvissä myös 15.9.−30.9.

Kalastus on pääsääntöisesti kielletty alueella 15.9.–15.12. Vuodelle 2014 sovittiin kuitenkin, että madetta saa kieltoaikanakin kalastaa jään päältä koukulla sekämaderysällä ja -merralla. Lisäksi kaikkia kaloja saa pilkkiä jäältä myös kieltoaikana.

Vuodelta 2013 säilyy voimassa tärkeä säännös, jonka mukaan Tornionjoen joki- ja merialueella saaliiksi saadut taimenet on välittömästi laskettava takaisin veteen elävänä tai kuolleena. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan vapaa-ajankalastajat vapauttivat vuonna 2013 yhteensä yli 3000 taimenta.

Lisäksi veneestä tai vedestä saa edelleenkin löytyä kalastettaessa vain yksi kulkuverkko, eikä vieheeseen tai muuhun pyydykseen tarttunutta kalaa saa nostaa varrellisella nostokoukulla.

Ruotsin kanssa sovittiin myös, että kulkuverkkokalastuksesta laaditaan selvitys vuotta 2015 varten. Sen sijaan Ruotsi ei hyväksynyt Suomen esitystä siitä, että kalastus kiinteillä pyydyksillä aloitettaisiin merellä vasta 25.6. eikä 17.6.

Uudet määräykset viedään Suomen lainsäädäntöön siten, että ne astuvat voimaan 1.6.2014.


Lisätietoa maa- ja metsätalousministeriöstä:
neuvotteleva virkamies Orian Bondestam, p. 0295 162 494
neuvotteleva virkamies Tapio Hakaste, p.0295 162 152