Hyppää sisältöön
Media

Vesihuollon toimivuus halutaan varmistaa

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 11.2.2013 12.17
Tiedote -

Vesihuoltolainsäädäntöä ollaan uudistamassa. Uudistuksella halutaan varmistaa veden toimittaminen ja jätevesien viemäröinti kaikissa tilanteissa. Tarkoituksena on myös lisätä valinnanvapautta haja-asutusalueiden vesihuollossa. Lisäksi torjuttaisiin sade- ja sulamisvesistä aiheutuvia haittoja. Luonnos vesihuoltolainsäädännön muuttamisesta on lähetetty lausuttavaksi.

Vesihuoltolaitosten tulisi esityksen mukaan laatia suunnitelma varautumisesta vesihuollon häiriötilanteisiin. Jos vesihuolto olisi keskeytyneenä yli 12 tuntia, tulisi laitoksen maksaa asiakkaalle vakiohyvitys. Laitoksen tulisi olla selvillä verkostojensa kunnosta, ja kunnossapito tulisi kattaa asiakkailta perittävillä maksuilla. Vesihuoltolaitoksen taloudenpito ja maksujen käyttö halutaan nykyistä läpinäkyvämmäksi.

Taajamien ulkopuolella sijaitsevaa kiinteistöä ei tarvitsisi liittää vesihuoltolaitoksen verkostoon, jos sillä on ollut asianmukainen vesihuolto ennen kiinteistön saattamista laitoksen toiminta-alueen piiriin. Taajaman ulkopuolella sijaitsevaa vapaa-ajankiinteistöä ei tarvitsisi liittää laitoksen viemäriverkostoon, jos kiinteistöllä ei ole vesikäymälää. Tarkoituksena on, että vesihuoltolaitos varmistaisi kiinteistöjen omistajien tarpeen ja halukkuuden verkostoon liittymiseen ennen verkostojen rakentamista.

Kunnan tulisi suunnitella ja järjestää hulevesien eli sade- ja sulamisvesien hallinta asemakaava-alueilla. Tarkoituksena on, että hulevesiä ei pelkästään viemäröitäisi, vaan johdettaisiin maan pinnalla ja imeytettäisiin maahan. Tämä on tarpeen, jotta voidaan ehkäistä taajamatulvia rankkasateilla. Kunta voisi periä hulevesien hallinnasta maksuja.

Lisäksi kilpailutilanteessa markkinoilla toimiva kunnallinen vesihuoltolaitos pitäisi yhtiöittää. Kilpailutilanne voisi olla kysymyksessä, jos kunnallinen laitos esimerkiksi toimittaisi toisille vesihuoltolaitoksille palvelujaan tai hoitaisi niiden verkostoja. Kunta voisi edelleen omistaa yhtiöitettävän laitoksen.

Muutoksia ehdotetaan sekä vesihuoltolakiin että maankäyttö- ja rakennuslakiin. Hallituksen esitys on määrä antaa eduskunnalle tämän vuoden aikana ja lainmuutokset tulisivat voimaan vuoden 2014 alusta.

Ehdotus hallituksen esitykseksi on saatavilla maa- ja metsätalousministeriön verkkosivuilta osoitteesta http://www.mmm.fi/fi/index/ministerio/lausunnolla.html.

Lisätietoja:
vanhempi hallitussihteeri Antti Belinskij, maa- ja metsätalousministeriö, p. 0295 16 2156 (antti.belinskij@mmm.fi)
hallitussihteeri Erja Werdi, ympäristöministeriö, p. 040 173 2831 (erja.werdi@ymparisto.fi).