Hyppää sisältöön
Media

Viime vuoden suurpetovahinkojen korvaukset maksuun

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 5.4.2011 11.10
Tiedote -

Suurpetojen vuonna 2010 aiheuttamista vahingoista maksetaan korvauksia yhteensä 3,9 miljoonaa euroa. Määräraha riittää susien, ilvesten, karhujen ja ahmojen aiheuttamien vahinkojen korvaamiseen täysimääräisesti riistavahinkolain mukaisesti. Korvauksista suurin osa muodostuu suurpetojen aiheuttamien porovahinkojen korvauksista, jotka nousevat noin 3,55 miljoonaan euroon. Vuotta aiemmin vastaava summa oli 3,44 miljoonaa. Vuonna 2010 löydettyjen suurpetojen tappamien porojen määrä oli 3330, joka on vajaa sata poroa vähemmän kuin edellisenä vuonna. Korvaussummia nostavat kuitenkin uuden riistavahinkolain laskennalliset elementit, kuten poronlihan hinnan nousun vaikutus vasahävikkikorvaukseen.

Porovahinkojen korvauksista 2,09 miljoonaa euroa maksetaan poronomistajille löydettyjen tapettujen porojen perusteella. Paliskunnille maksettava vasahävikkikorvaus nousee 1,054 miljoonaan euroon. Lisäksi poikkeuksellisen suurten porovahinkojen korvaukseen on oikeutettu Hallan, Hossa-Irnin, Kallioluoman, Näljängän paliskuntien lisäksi myös Alakitkan paliskunta. Siihen on osoitettu 410 000 euroa.

Susien aiheuttamat porovahingot lisääntyivät eniten. Vuonna 2010 susien jäljiltä löydettiin 768 tapettua poroa, edellisenä vuonna vastaava luku oli 592 poroa. Ahman tappamia poroja löydettiin 1348 (edellisenä vuonna 1259). Karhujen tappamia poroja löytyi sama 579 kuin edellisenä vuonna. Ilveksen tappamia poroja löytyi 597, joka on huomattavasti vähemmän kuin edellisenä vuonna löydetyt 970 tapettua poroa. Ilvesten ja karhujen aiheuttamia porovahinkoja on pyritty vähentämään kahtena edellisenä vuotena lisäämällä huomattavasti ilvesten ja karhujen metsästystä poronhoitoalueella.

Suurpetojen aiheuttamia viljelys-, kotieläin- ja irtaimistovahinkoja korvataan 356 000 eurolla. Vuotta aiemmin vastaavia vahinkoja korvattiin noin 240 000 eurolla. Korvattaviin vahinkoihin sisältyy 26 susien, 6 ilveksen ja 2 karhun tappamaa tai vahingoittamaa koiraa. Tapettujen tai vahingoitettujen koirien korvaussumma on yhteensä noin 90 000 euroa. Vahinkona korvataan suurpedon tappaman koiran arvo tai vahingoitetun koiran hoidosta aiheutuneet eläinlääkärikustannukset. Karhujen mehiläispesille aiheuttamat 42 vahinkoa korvataan 121 000 eurolla, kun viime vuonna mehiläisvahinkoja korvattiin noin 65 000 eurolla.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
ylitarkastaja Jussi Laanikari, puh. 040 733 6229
ylitarkastaja Janne Pitkänen, puh. 040 867 2667

Sirkka-Liisa Anttila