Hyppää sisältöön
Media

Vuoden 2013 kalastusmahdollisuudet maatalous- ja kalastusneuvoston päätettävänä

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 17.12.2012 8.37
Tiedote -

Maatalous- ja kalastusneuvoston on kokouksessaan 18.-19.12. Brysselissä määrä päättää vuoden 2013 kalastusmahdollisuuksista ja niihin liittyvistä järjestelyistä. Asialistalla on myös EU:n maatalouspolitiikan uudistus, josta neuvosto kuulee puheenjohtajamaa Kyproksen tilannekatsauksen.

Kalastusmahdollisuuksia käsiteltävät ehdotukset sisältävät EU:n vesillä Atlantilla ja Pohjanmerellä sekä kansainvälisten kalastusjärjestöjen merialueilla ja yhteisön kahdenvälisissä kalastussuhteissa sovitut kalastuksen järjestelyt unionin ulkopuolisilla merialueilla. Keskeisimmät ratkaistavat kysymykset koskevat EU:n vesille asetettavia kalastusmahdollisuuksia ja niihin liittyviä pyyntiponnistusrajoituksia.

Asetusehdotuksen mukaan turvallisten biologisten rajojen sisällä olevien kalakantojen osuus on pienentynyt. Toisaalta Atlantilla ja sen lähialueilla liikakalastettujen kantojen osuus on laskenut lähes puoleen, 94 prosentista vuonna 2004 47 prosenttiin. Asetusehdotuksissa on esitetty Suomelle ainoastaan yhtä, atlanto-skandisen sillin kiintiötä.

Puheenjohtajamaa Kypros antaa neuvostolle tilannekatsauksensa yhteisen maatalouspolitiikan uudistamista koskevien asetusehdotusten käsittelyn etenemisestä. Katsauksessa esitellään tärkeimmät Kyproksen asetusehdotuksiin tekemät muutosehdotukset ja jäsenmaiden kannat pääpiirteittäin. Lisäksi käydään läpi tärkeimmät vielä avoinna olevat asiat mukaan lukien monivuotisten rahoituskehysten neuvottelukokonaisuuteen kuuluvat asiat.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
kalastalousneuvos Markku Aro, p. 0295 16 2349 (kalastus)
maatalousneuvos Kari Valonen, p. 0295 16 2269 (maatalous)

Jari Koskinen