Hyppää sisältöön
Media

Vuoden ensimmäinen maatalous- ja kalastusneuvosto ensi viikolla

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 12.2.2016 15.07
Tiedote

Maatalous- ja kalastusneuvosto kokoontuu Alankomaiden kauden ensimmäiseen kokoukseen Brysseliin 15.2.2016. Suomea neuvostossa edustaa maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen.

Kokouksessa esitellään Saksan, Ruotsin, Tanskan ja Alankomaiden laatima taustamuistio eläinten hyvinvoinnista. Suomi kannattaa aloitetta, jonka mukaan komissio perustaisi eläinten hyvinvointiin keskittyvän EU:n laajuisen forumin aiheen parissa Euroopassa toimiville sidosryhmille ja viranomaisille.

– Ehdotettu forumi lisäisi eri osapuolten vuoropuhelua, tiedonvaihtoa ja hyvien käytäntöjen jakamista. Lisäksi se voisi toimia eläinten hyvinvointiin perustuvien laatujärjestelmien kehittämisen apuna, ministeri Tiilikainen sanoo.

Maatalous- ja kalastusneuvosto kuulee komission tilannekatsauksen kansainvälistä maataloustuotteiden kauppaa koskevista kysymyksistä. Neuvostossa käsitellään myös asetusehdotusta ulkoisten kalastuslaivastojen kestävästä hallinnoinnista. Ehdotus koskee erityisesti unionin kalastusalusten kalastuslupia näiden kalastaessa unionin vesien ulkopuolella ja kolmansien maiden kalastusalusten kalastuslupia unionin vesillä. Lisäksi kokouksessa on esillä mikrobilääkeresistenssi, afrikkalainen sikarutto ja komission valmistelema maatalousalan pitkän aikavälin tutkimusstrategia.

Ministerien lounaalla käydään keskustelua maataloustuotteiden vaikeasta markkinatilanteesta ja tarvittavista toimenpiteistä tilanteen helpottamiseksi. Myös Suomessa tilanne maito- ja sianliha-aloilla jatkuu vaikeana viime vuonna toteutetuista markkina- ja kriisitukitoimenpiteistä huolimatta.

Ministeri Tiilikainen tapaa neuvoston yhteydessä maatalouskomissaari Phil Hoganin. He keskustelevat muun muassa yhteisen maatalouspolitiikan yksinkertaistamisesta, luomuasetuksesta ja EU:n 2030-ilmastosopimuksesta.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
maatalousneuvos Kari Valonen, p. 040 751 8407, etunimi.sukunimi@mmm.fi

EU ja kansainväliset asiat Eläinsuojelu Kalat Kimmo Tiilikainen Ruoka ja maatalous