Hyppää sisältöön
Media

Ravinne- ja energiatehokas maatila

Toteuttajat

Hämeen ammattikorkeakoulu, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Hämeen ammatti-instituutti, Haapajärven ammattiopisto, Ammattiopisto Livia, Yrkeshögskolan Novia, Oulun ammattikorkeakoulu, Oulun seudun ammattiopisto, Savonia-ammattikorkeakoulu sekä Seinäjoen ammattikorkeakoulu. Ostopalveluna mukana myös: Koulutuskeskus Sedu, Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto sekä Ylä-Savon ammattiopisto

Hankkeen perustiedot

Kesto: 15.2.2016–30.6.2017

Tulevaisuudessa maatilojen tulee toimia entistä vähähiilisemmin sekä resurssitehokkaammin. Tähän kehityshaasteeseen vastaa maatalousopetusta tarjoavien korkeakoulujen ja ammattiopistojen muodostama verkosto, johon kuuluu kahdeksan opetus- ja tutkimusmaatilaa. Opetus- ja tutkimusmaatilat kehittävät toimintaansa entistä ravinne- ja energiatehokkaammaksi, kukin omalla vahvuusalueellaan. Verkostossa rakennetaan yhteinen toimintamalli, jonka avulla jaetaan uusinta tietoa opetuksen, tutkimus- ja kehittämistoiminnan sekä maatilojen käyttöön.

Verkostoon on valittu kahdeksan eri teemaa: biokaasu, energiatehokkuuden mittaaminen, kiinteät biopolttoaineet, kompostointi, lantalogistiikka, omalannoitteet, valkuaisomavaraisuus sekä vesiensuojelu ja ravinteiden hallinta. Teemojen sisällä mm. toteutetaan käytännönläheisiä kokeiluja, perustetaan havaintoympäristöjä, tuotetaan mittausdataa sekä järjestetään tapahtumia ja teemapäiviä. Verkostossa tuotetaan virtuaalinen oppimisympäristö, jonka avulla oppilaitosten on mahdollista hyödyntää toistensa vahvuusalueita ja säästää resursseja sekä tuottaa opetukseen uusinta tietoa ja käytännön kokeiluja.

Rahoitus: 300 000 €

Hankkeen verkkosivut: ravinnejaenergia.fi