Hyppää sisältöön
Media

Artesaaniruuan SM-kilpailu järjestetään ensimmäistä kertaa lokakuussa

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 23.8.2016 16.23
Uutinen
Kuva: Jaakko Martikainen

Ruoka-artesaanit kilpailevat Suomen mestaruudesta Raaseporin Tammisaaressa 10.–13. lokakuuta.

– Suomessa ensimmäistä kertaa järjestettävä kilpailu on avoin myös muille pohjoismaalaisille osallistujille, kertoo Seija Ahonen-Siivola maa- ja metsätalousministeriöstä. Ilmoittautuminen kilpailuun jatkuu 5. syyskuuta asti.

Artesaaniruoka on uusi käsite, jota ollaan parhaillaan tuomassa Suomeen. Artesaaniruuan kautta elintarvikkeiden jalostus viedään uudelle tasolle. 

– Ruoka-artesaanit ovat kasvava ammattikunta Pohjoismaissa, Viime viikolla Helsingissä järjestetty Herkkujen Suomi -tapahtuma osoitti, että kiinnostus käsityöläisruokaa kohtaan on kasvussa. Artesaaniruuan valmistuksessa käytetään pääosin paikallisia raaka-aineita, joita jalostetaan omalla tilalla tai omassa yrityksessä, Ahonen-Siivola kuvaa.

Kilpailun tarkoituksena on tehdä artesaaniruokaa tunnetuksi ja edistää alan kehittymistä.

– Kilpailulla halutaan kannustaa ruoka-artesaaneja työssään ja innostaa heitä kehittämään yrityksiään ja tuotteitaan. Kilpailu tarjoaa osallistujille myös ainutlaatuisen mahdollisuuden saada palautetta tuotteistaan, sillä jokaisesta tuotteesta annetaan pisteytetty arviointi, Ahonen-Siivola muistuttaa

Kilpailu käydään kymmenessä kategoriassa: meijerituotteet, leikkeleet ja lihatuotteet, kalatuotteet, leipomotuotteet, marja- ja hedelmätuotteet, vihannes- ja sienituotteet, kylmät mauste- ja ruokakastikkeet, snacksit ja pikkupurtavat, innovatiiviset artesaaniruuat sekä juomat. Kilpailun ohessa järjestetään useita miniseminaareja, yritysvierailuja ja iltatapahtumia, joihin kaikki artesaani- ja lähiruuasta kiinnostuneet voivat osallistua. Ilmoittautumisaika muuhun ohjelmaan jatkuu 30. syyskuuta asti.

Kilpailu toteutetaan maa- ja metsätalousministeriön, Yrkeshögskolan Novian ja Rannikon ruoka -projektin yhteistyönä.  Kilpailu on osa Pohjoismaiden ministerineuvoston Suomen puheenjohtajuusvuoden ohjelmaa. Ohjelmassa on useita ruoka-alan tapahtumia, joista artesaaniruuan SM-kilpailu on laajin.


Lisätietoa:
Seija Ahonen-Siivola, maa- ja metsätalousministeriö, Suomen puheenjohtajuuskauden ruokateeman vastuuhenkilö, p. 0295 162 173, etunimi.sukunimi@mmm.fi
Ann-Louise Erlund, Yrkeshögskolan Novia, p. 044 799 8406, etunimi.sukunimi@novia.fi (käytännön ohjeet kilpailusta)
Mona Salama, Yrkeshögskolan Novia, p. 044 987 4349, etunimi.sukunimi@novia.fi (viestintä)

www.novia.fi/mathantverkfm