Hyppää sisältöön
Media

Luonto tekee meille hyvää – Metsäneuvoston retkellä tarjottiin parantavaa tietoa

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 23.9.2016 14.33
Uutinen
Liisa Tyrväinen, Adela Pajunen ja Marko Leppänen kertoivat luonnon terveysvaikutuksista.

Metsäneuvosto retkeili 7.9. Päivään mahtui muun muassa aamun kokous ja retki Sipoonkorven kansallispuistoon. Kokouksen alussa maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen kertoi ajankohtaisia asioita muun muassa budjettiriihestä ja monimuotoisuuden turvaamisesta.

– METSO-ohjelmalle ei valitettavasti löytynyt lisärahoitusta tiukan taloustilanteen takia, mutta mahdollisuuksia ohjelman vahvistamiseen etsitään. Suojelun lisäksi on tärkeää, miten talousmetsiä hoidetaan. Käynnissä on monia hankkeita, jotka pyrkivät kohentamaan tätä puolta. Lisäksi vuoden alussa alkoivat pyöreän pöydän keskustelut, joissa haetaan käytännön ratkaisuja metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi, Tiilikainen totesi.

Kokouksessa käsiteltiin useita metsien monimuotoisuuteen ja ekosysteemipalveluiden kehittämiseen liittyviä hankkeita. Niistä kerrotaan tarkemmin maa- ja metsätalousministeriön sivuilla syksyn mittaan.

Metsä tuottaa hyvinvointia myös marraskuussa

Kokouksen jälkeen metsäneuvosto suuntasi Sipoonkorven kansallispuistoon. Humisevien Anna Peltola ja Anders Mickos haluaisivat kirjoittaa reseptin luontoon.puiden siimeksessä Adela Pajunen kertoi, että luonnossa oleskelu tekee ihmisille hyvää.

– Suomalaiset ovat aina ulkoilleet paljon. Kaikki eivät kuitenkaan tiedä, minne mennä, hän jatkaa.

Terveysmetsä-hankkeessa, jossa Pajunen oli mukana, selvitettiin kohderyhmiä jotka hyötyisivät ohjatuista luontoretkistä. Hankkeen aikana vietiin esimerkiksi terveyskeskuspotilaita luontoon ja tutkittiin, minkälainen metsä sopii terveysmetsätoimintaan.

– Halusimme kannustaa ihmisiä luontoon joka säällä, ympäri vuoden. Metsä voi tuottaa hyvinvointia myös marraskuussa. Suokävely kaamoksessa ja pimeäkävely taskulampun valossa voivat tarjota hienoja elämyksiä.

Sama lääke sekä rauhoittaa että piristää

Paikalla on myös kaksi lääkäriä, jotka olivat mukana hankkeessa.

– Metsän ja luonnon terveysvaikutuksista löytyy paljon tutkimusta. Luonnossa oleminen parantaa vastustuskykyä sekä alentaa verenpainetta ja stressihormonitasoa. Sama lääke sekä rauhoittaa että piristää. Luonto myös tarjoaa mahdollisuuden olla omassa rauhassa ja vähentää kuitenkin samalla yksinäisyyden tunnetta, kertoo johtava lääkäri Anders Kiikko (kuvassa).

– Luonnosta voi olla apua muun muassa sepelvaltimotautiin, aikuisiän diabetekseen, masennukseen ja tarkkaavaisuushäiriöihin. Liikunta lisää tehoa entisestään, mutta pelkkä oleminenkin riittää. Luonnosta voisi olla apua myös työterveyshuollossa lääkkeenä stressiin ja uupumukseen.


Metsässä on kaunista myös marraskuussa

Ylilääkäri Anne Peltola (kuvassa) oli mukana yhdellä hankkeen kursseista, joka kesti alkusyksystä vuodenvaihteeseen.

– Tutustuimme erilaisiin luontopaikkoihin ja saimme paljon tietoa luonnosta ja terveydestä. Kurssilla opeteltiin muun muassa käyttämään aisteja. Makasimme kalliolla ja katsoimme taivasta. Marraskuussakin metsässä oli moniväristä ja kaunista. Oma unelmani on, että Sipoossa voisi tulevaisuudessa kirjoittaa reseptin luontoon, Peltola kertoo.

Mutta minkälaiset paikat elvyttävät parhaiten?

– Oma tausta ja osaaminen vaikuttaa paljon. Urbaanille ihmiselle rakennettu puistokin voi tuottaa luontokokemuksen. Paikka täytyy kokea turvalliseksi. Tutkimuksissa on myös huomattu, että ihmiset arvostavat ympäristöä jossa on vaihtelevuutta, kertoo Liisa Tyrväinen Luonnovarakeskuksesta.

Metsäneuvosto kokoontuu seuraavan kerran joulukuussa.
 

Metsät