Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt Media

Helmi-ohjelman työryhmän ja ohjausryhmän työ valmis – seuraavaksi ohjelma lähtee lausunnoille

Maa- ja metsätalousministeriöYmpäristöministeriö
31.3.2021 14.22
Uutinen

Helmi-ohjelman tavoitteita ja toimia on valmisteltu työryhmässä asiantuntijoita kuullen. Työtä on ohjannut laajapohjainen sidosryhmistä koostuva ohjausryhmä. Ohjelma sisältää määrälliset ja laadulliset tavoitteet eri elinympäristöjen tilan parantamiseksi. Vuoteen 2030 saakka ulottuvat tavoitteet on asetettu soille, lintuvesille ja kosteikoille, perinnebiotoopeille, metsille sekä pienvesille ja rantaluonnolle. Toimenpiteitä on yhteensä 40.

Ohjelmaan on lisäksi laadittu ohjelman ja toimenpiteiden seurantaa koskevat toimenpiteet. Helmi-ohjelman tavoitteena on tarkastella elinympäristöjä ja niiden tarvitsemia ennallistamis- ja hoitotoimia laajoina kokonaisuuksina usein toimijoiden ja eri hallinnonalojen yhteistyönä.

”Ensimmäistä kertaa Suomessa on laadittu useita elinympäristöjä koskeva luonnonhoidon ja ennallistamisen laaja toimintaohjelma. Helmi-ohjelman vahvuutena ovat konkreettiset toimenpiteet, joiden myötä Suomen luonnon monimuotoisuus paranee, sanoo työryhmän puheenjohtaja, ohjelmapäällikkö Päivi Gummerus-Rautiainen ympäristöministeriöstä.

Seuraavaksi ympäristöministeriö valmistelee yhteistyössä maa- ja metsätalousministeriön kanssa periaatepäätöksen valtioneuvostoon esitettäväksi toukokuussa 2021. Ohjelma lähtee lausunnoille huhtikuun lopulla.

”Helmi-ohjelma tuo tärkeän lisän luonnon monimuotoisuutta edistävään työhön. Helmin myötä toimenpiteet laajenevat muun muassa valtion monikäyttömetsiin, joissa tehdään aktiivisia luonnonhoitotoimia. Lisäksi ohjelmassa tehdään muun muassa vieraspetopyyntejä arvokkailla lintuvesillä”, toteaa erityisasiantuntija Katja Matveinen maa- ja metsätalousministeriöstä.  

Vuoden vaihteessa ohjelmaluonnos oli avoimesti kommentoitavana Ota kantaa -palvelussa ja ennallistamisen ja luonnonhoidon sekä luontotyyppien asiantuntijaryhmillä. Kommentteja saatiin runsaasti, ja niiden perusteella ohjelmatekstiä kehitettiin edelleen. Tämän jälkeen tekstiä on vielä ohjausryhmän kommenttien perusteella työstetty nykymuotoonsa.

Helmi-ohjelma tarttuu luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen suurimpaan suoraan syyhyn, elinympäristöjen heikkenemiseen. Vuonna 2020 Helmi-ohjelmassa käynnistettiin työt Suomen luonnon tilan parantamiseksi suojelualueilla ja kuntien mailla. Vuodesta 2021 Helmi-ohjelman toimijajoukko ja toiminta-alueet laajenevat myös suojelualueiden ulkopuolelle. Ohjelman toimet perustuvat vapaaehtoisuuteen.

Lisätietoja:

Ohjelmapäällikkö Päivi Gummerus-Rautiainen, ympäristöministeriö, p. 0295 250 240

Erityisasiantuntija Katja Matveinen, maa- ja metsätalousministeriö, p. 0295 162 287