Hyppää sisältöön
Media

Elpymistukea maaseudun yritysten vihreisiin investointeihin, biokaasuun ja omistajanvaihdosten edistämiseen

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 14.10.2021 14.00
Kuvituskuva

Valtioneuvosto hyväksyi 14.10. asetuksen maaseudun yritystuesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta. Ruokavirasto tiedottaa haun avaamisesta erikseen. 

EU:n maaseuturahastoon on kohdistettu noin 210 miljoonaa euroa koronakriisistä selviytymiseen, ja maaseudun yritysten kehittämiseen elpymisvaroja osoitettiin 26 miljoonaa euroa.

Maaseudun yritysten kehittämiseen elpymisrahoitusta on haettavissa esimerkiksi uusiutuvan energian käyttöönottoon yrityksessä. EU:n maaseuturahaston elpymisvaroja kohdennetaan toimiin, jotka edistävät vihreää taloutta, digitaalisuutta ja sosioekonomista kestävyyttä.

"Tukea voi hakea esimerkiksi uuden biokaasulaitoksen tai –yksikön rakentamiseen, uusiutuvaa energiaa tuottavan laitoksen uudistamiseen, siirtymiseen uusiutuvaan energiaan esimerkiksi aurinkopaneelien avulla, yrityksen energia- ja materiaalitehokkuutta parantaviin toimiin sekä parhaan käyttökelpoisen uuden tekniikan jaa digitaalisen teknologian hankkimiseen", maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä listaa.

Hallitus hyväksyi myös uuden tukivälineen - tuen omistajanvaihdoksen suunnitteluun. Tuensaajana on yrityksen ostaja, joka voi hankkia tuen avulla tarvitsemiaan asiantuntijapalveluita. 

"Tukea suunnataan ydin- ja harvaan asutulle maaseudulle, missä omistajanvaihdosten toteutuminen on haasteellisempaa", Leppä huomauttaa.

Uuteen biokaasulaitokseen mahdollista saada jopa 50 % tuki

Investoinnin on oltava riittävän suuri, jotta tukea voi saada. Tukea ei myönnetä, jos tuen määrä jäisi alle 2000 euron. Uuteen biokaasulaitokseen tai uuteen biokaasun tuotantoyksikköön voi saada 50 % tuen. 

"Investointituella vauhditetaan biokaasun tuotantoa ja markkinoita. Biokaasun edistäminen on yksi hallitusohjelman keskeisimpiä tavoitteita ja olen iloinen, että asia etenee", ministeri Leppä sanoo.

Jos yritys on maataloustuotteita jalostava mikro- tai pienyritys, on investointeihin mahdollista saada 35 % tukea. Tuen määrä euroissa voi olla enintään 200 000 euroa.

Muut maaseudun yritykset voivat saada tukea 30 % investoinnin kokonaiskustannuksista. Tuki muille maaseudun yrityksille on vähämerkityksistä de minimis -tukea.

Ydin- ja harvaan asutulla maaseudulla omistajanvaihdoksen valmisteluun tarvittaviin asiantuntijapalveluihin voidaan myöntää tukea 5000–10 000 euroa. 

Tukien hakemiseen ja myöntämiseen liittyvää tietoa:  

Maaseudun yritysten elpymistukea haetaan Ruokaviraston Hyrrä-asiointipalvelussa (avautuu uuteen välilehteen) Ruokavirasto tiedottaa, kun tuki on haettavissa.

Päätöksen rahoituksesta tekee alueen ELY-keskus. ELY-keskuksesta saa myös lisätietoja tuesta ja tuen hakemisesta. Alueesi ELY-keskus neuvoo tuen hakemisessa.

Lisätietoa tuen tarkemmista ehdoista ja hakemisesta: 
•   Ruokaviraston sivuilla: www.ruokavirasto.fi/yritystuet  
•   Maaseutu.fi-sivuilla:  www.maaseutu.fi/elpymisrahoitus     

Lisätiedot: 

Johtava asiantuntija Juuso Kalliokoski, p. +358295162470, etunimi.sukunimi@gov.fi
 

Biotalous Eläimet ja kasvit Jari Leppä Lainsäädäntö Luonto ja ilmasto Maaseutu Ruoka ja maatalous