Hyppää sisältöön
Media

Esa Härmälä Metsähallituksen toimitusjohtajaksi

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 4.9.2014 8.08
Tiedote -

Valtioneuvosto on nimittänyt 1.10.2014 lähtien Metsähallituksen toimitusjohtajaksi agronomi Esa Härmälän. Härmälä siirtyy Metsähallitukseen työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston osastopäällikön tehtävästä. Aikaisemmin hän on toiminut muun muassa Euroopan lannoiteteollisuusyhdistyksen (Fertilizers Europe) toimitusjohtajana sekä MTK:n johtokunnan puheenjohtajana.

Valtionhallinnon kokemusta Härmälällä on nykyisen tehtävänsä lisäksi vuosilta 1991–1994, jolloin hän työskenteli pääministeri Ahon talouspoliittisena erityisavustajana ja ulkoasiainministeriössä EU-jäsenyysneuvottelijana. Lisäksi hän on toiminut erikoisavustajana Suomen EY-edustustossa Brysselissä vuosina 1984–1987.

Metsähallituksen toimitusjohtaja vastaa Metsähallitukselle kuuluvien julkisten hallintotehtävien hoidon yleisestä johtamisesta ja kehittämisestä. Hän johtaa ja kehittää liikelaitoksen toimintaa, huolehtii liikelaitoksen juoksevasta hallinnosta sekä siitä, että kirjanpito on lainmukainen ja varainhoito luotettavalla tavalla järjestetty.

Lisätietoja:
ylijohtaja Esa Härmälä, työ- ja elinkeinoministeriö, p. 0400 874 209
kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio, maa- ja metsätalousministeriö, p. 0400 291 910