Hyppää sisältöön
Media

Tarkennuksia luonnonvara-alan kausityöntekijöiden maahanpääsyyn ja määriin

jord- och skogsbruksministeriet
Julkaisuajankohta 7.5.2020 16.42
Tiedote

Maa- ja metsätalousministeriö (jäljempänä MMM), sisäministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö tiedottivat 6.5.2020 linjauksista kausityövoiman saatavuuden turvaamiseksi. Hallitus sallii kevään ja alkukesän tarpeisiin 3 000 henkilön maahantulon EU:n ulkopuolelta aikaisemmin päätetyn 1 500 henkilön lisäksi 14.5 alkaen. Siihen saakka noudatetaan 1500 henkilön kiintiölistaa.

MMM:n hallinnonalalla maa-, puutarha-, metsä- ja kalatalouden ulkomaisten ja huoltovarmuuden kannalta kriittisten kausityöntekijöiden osalta linjaukset tarkoittavat, että

- Maa-, puutarha-, metsä- ja kalatalouden kausityöntekijät jotka ovat EU-kansalaisia pääsevät maahan muun työmatkaliikenteen tavoin 14.5. alkaen.

- Kausityöhön tulevien EU-kansalaisten kohdalla maahan tullessa on esitettävä työsopimus tai vastaavan työsuhteen osoittava todistus. Myös velvoite työntekijän 14 vuorokauden karanteeninomaisten olosuhteiden järjestämisestä säilyy.

- Kausityöntekijät, jotka ovat kolmansien maiden kansalaisia (esim. Ukraina, Valko-Venäjä, Thaimaa) pääsevät maahan, jos sekä että maahan pääsyyn että työntekoon liittyvät lupa-asiat ovat kunnossa ja työntekijällä on työnantajan perustelulomake maahantulon välttämättömyydestä.

- Maahanmuuttovirasto päättää ja käsittelee pääosan kausityöntekijöiden lupa-asioista. Rajavartiolaitos tekee lopullisen päätöksen maahan pääsystä. Maahanpääsyn edellytyksenä on edelleen 14 vuorokauden karanteeninomaisten olosuhteiden järjestäminen.

- Maahanmuuttovirasto jatkaa vireillä olevien lupahakemusten käsittelyä. Hakemuksia käsitellään alkuperäisen hakemukseen kirjatun työjakson alkamisajan mukaisessa järjestyksessä.

1500 työntekijän kiintiölistasta luovutaan 13.5. jälkeen

MMM arvioi, että hallituksen linjaamat 1500 ja 3000 kausityöntekijän kiintiöt vastaavat ministeriön huhtikuussa toteutetun kiireellisen kyselyn kautta ilmoitettua huoltovarmuuden kannalta kriittisen työvoiman tarvetta. MMM lopettaa näin ollen 1500 kiintiön listan ylläpidon 13.5. jälkeen. Rajavartiolaitos seuraa kolmansista maista saapuvien, erityisesti maa- ja puutarha-, ja metsätaloudessa kevään alkutuotannon kriittisissä töissä työskentelevien määrää. Tilannetta seurataan ja arvioidaan työ- ja elinkeinoministeriön asettamassa poikkihallinnollisessa virkamiestyöryhmässä ja toimenpiteisiin ryhdytään tarvittaessa.

MMM ei vastaa matkustukseen liittyvistä järjestelyistä eikä niiden kustannuksista, mutta kannustaa käyttämään matkustuksessa ensisijaisesti suoria lentoja lähtömaasta Suomeen. Tarpeettoman matkustuksen välttämiseksi myös työsopimusten olisi hyvä olla vähintään kolmen kuukauden mittaisia.

Linjaukset sadonkorjuussa tarvittavien ulkomaalaisten kausityöntekijöiden maahantulosta sekä luonnonmarjojen poimijoiden valmistellaan toukokuun aikana. Valmistelu tehdään yhteistyössä eri viranomaisten sekä alojen järjestöjen kanssa ja valmistelussa huomioidaan kotimaan työvoiman saatavuus. Asiasta tiedotetaan myöhemmin toukokuussa.

MMM korostaa kotimaisen kausityövoiman hyödyntämistä maa-, puutarha- ja metsätalouden kausitöissä.

Kotimaan kausityövoiman saatavuuden turvaamiseksi hallitus valmistelee muun muassa määräaikaista korotusta työttömyysturvaan suojaosaan ja työttömyysturvalainsäädännössä tarkoitetun liikkuvuusavustuksen käyttömahdollisuuksien laajentamista määräajaksi. Sosiaali- ja terveysministeriö tiedottaa näistä muutoksista tarkemmin.

Linkki MMM:n usein kysyttyihin kysymyksiin

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:

Ylitarkastaja Veli-Pekka Reskola p. 295 16 2193

Maaseutuylitarkastaja Antonia Husberg p. 0295162033

Neuvotteleva virkamies Sanna Paanukoski p. 0295162449 (metsätalous)

Sähköposti: etunimi.sukunimi@mmm.fi