Hyppää sisältöön
Media

Maaseuturahasto tuo EU:n lähelle sinua

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 9.5.2019 8.19
Tiedote

Euroopan Unionin maaseuturahasto näkyy suomalaisille kestävästi tuotetun ruuan, puhtaamman ympäristön ja lukuisten yritysmahdollisuuksien muodossa. EU:lta saatava maaseuturahoitus hyödyttää kaikkia ja sitä voidaan käyttää lähes kaikkialla Suomessa, koska Suomesta 95 prosenttia on maaseutua. Lisäksi rahoituksesta päätetään paikallisesti. Eurooppa-päivää vietetään tänään, 9. toukokuuta.

Maaseudun kasvua ja hyvinvointia rahoitetaan, jotta koko Suomi voisi hyvin. Rahoituskokonaisuus uudistuu vuoden 2021 alussa. Suomi vaikuttaa juuri nyt siihen, minkälaista maatalous- ja maaseutupolitiikkaa jatkossa tehdään.
 
EU tuo kestävää ruokaa lautaselle
 
Maatalouden ja maaseudun rahoituksella mahdollistetaan se, että saamme kotimaista, kestävästi tuotettua ruokaa. EU-rahoitus on 20 vuoden aikana ohjannut viljelymenetelmiä huomioimaan paremmin ympäristön ja ilmaston. Edistysaskeleita on otettu muun muassa vesien suojelussa, ja hyvä työ jatkuu edelleen.
 
Monen menestyneen yrityksen takana on EU
 
Maaseuturahaston vaikutukset näkyvät muuallakin kuin ruokapöydässä ja pelloilla. Ruoka-alan ohella muun muassa matkailu, teollisuus, erilaiset palvelut ja biotalous ovat saaneet lisäpotkua rahoituksesta, joka on tuonut piristysruiskeita monille alueille. Se on mahdollistanut monenlaisten yritysten investointeja ja nopeuttanut niitä. Maaseuturahaston tukea saaneissa yrityksissä on luotu tuhansia uusia työpaikkoja, minkä lisäksi on säilytetty paljon enemmän vanhoja ja myötävaikutettu vielä useamman syntyyn.
 
Parantuneista palveluista hyötyvät kaikki
 
EU:n maaseuturahaston avulla suomalaiselle maaseudulle luodaan turvallisempaa ja viihtyisämpää arkea.  Suurten ja pienten hankkeiden vaikutuksista hyötyvät yhtä lailla 2,2 miljoonaa vapaa-ajan asukasta sekä maaseudulla piipahtavat matkailijat ja harrastajat.
 

EU-rahoituspäätökset tehdään lähellä sinua

Euroopan Unioni koetaan joskus etäiseksi ja Bryssel-keskeiseksi, mikä ei kuitenkaan ole totta. Päätökset EU:n maaseuturahaston käytöstä tehdään lähellä kansalaisia kunnissa, ELY-keskuksissa ja paikallisen kehittämisen Leader-ryhmissä. Alueiden omat tarpeet ja lähtökohdat määrittävät sitä, mihin maaseudun kehittämisrahoitusta käytetään.
 

Lisätietoja:

Maaseutuylitarkastaja Marianne Selkäinaho, maa- ja metsätalousministeriö, etunimi.sukunimi@mmm.fi, p. 0295 162 218
 
Maatalousneuvos Taina Vesanto, maa- ja metsätalousministeriö, etunimi.sukunimi@mmm.fi, p. 0295 162 405
CAP CAP27 EU ja kansainväliset asiat Maaseutu Ruoka ja maatalous