Hyppää sisältöön
Media

Alueelliset riistaneuvostot päättävät hirvikannan hoidon tavoitteet

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 9.12.2014 9.53
Tiedote -

Maa- ja metsätalousministeriö vahvisti Suomen hirvikannan hoitosuunnitelman. Jatkossa alueelliset riistaneuvostot päättävät hirvikannan hoidon tarkemmista tavoitteista yhteistyössä sidosryhmien kanssa. Näin alueelliset erityispiirteet tulevat huomioitua aiempaa paremmin ja eri tahojen vaikutusmahdollisuudet paranevat. Hirvikannan säätelyllä halutaan ennaltaehkäistä hirvien metsä-, maa- ja porotaloudelle aiheuttamia vahinkoja sekä liikenneonnettomuuksia.

Sopiva hirvikannan taso ei ole sama ympäri Suomen, koska olosuhteet vaihtelevat paljon eri puolilla maata. Tämän lisäksi eri tahoilla on keskenään ristiriitaisia tavoitteita hirvikannan suhteen. Suunnittelussa huomioidaan myös suurpetojen vaikutukset hirvikantaan. Hirvikanta on osassa maata liian naarasvoittoinen, joten kannan eroja pyritään tasaamaan. Tavoitteisiin pyritään ohjaamalla metsästystä.

Ajantasainen ja luotettava tieto hirvien lukumäärästä on ehdoton edellytys, jotta kannansäätely onnistuu mahdollisimman hyvin. Tulevaisuudessa hirvisaalis- ja havaintotiedot kerätään viikoittain sähköiseen tietojärjestelmään, josta ne ovat kaikkien saatavilla.

Hirvivahingot ovat vähentyneet viime vuosina. Viime vuonna niitä oli jälleen vähemmän kuin sitä edellisenä. Vuonna 2013 maksettiin noin 870 000 euroa korvausta hirvien aiheuttamista metsätalousvahingoista. Viljelysvahinkoja korvattiin noin 176 000 eurolla. Korvaukset maksetaan hirvenmetsästäjiltä pyyntilupamaksuina kerätyistä varoista, joita käytetään myös vahinkojen ennaltaehkäisyyn, hirvitutkimukseen sekä kannan seurantaan.

Hoitosuunnitelman valmisteli Suomen riistakeskus, ja työtä ohjasi maa- ja metsätalousministeriön asettama ohjausryhmä. Valmisteluun osallistui laaja joukko kansalaisia ja eri sidosryhmiä, sekä asiantuntijoita esimerkiksi riistantutkimuksen, metsäntutkimuksen, liikenteen ja metsätalouden alalta.

Lisätietoja:
Janne Pitkänen, ylitarkastaja, maa- ja metsätalousministeriö, p. 029 516 2338
Jani Körhämö, riistapäällikkö, Suomen riistakeskus, p. 029 431 2281

Petteri Orpo