Hyppää sisältöön
Media

Eläinten lääkitsemistä koskevat säännökset uudistuvat

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 8.1.2009 8.06
Tiedote -

Maa- ja metsätalousministeriö on uusinut eläinten lääkitsemistä koskevat asetukset. Uusilla asetuksilla saatetaan säännökset ajan tasalle muuttuneen EY-lainsäädännön sekä kansallisten tarpeiden osalta sekä selkeytetään asetuksia toimijoiden kannalta sijoittamalla eri asioita koskevat säännökset omiin asetuksiinsa. Asetusten toimeenpanosta vastaavat Elintarviketurvallisuusvirasto ja lääninhallitukset. Asetukset tulivat voimaan 1.1.2009.

Lääkkeiden luovutusta koskevia säännöksiä on muutettu siten, että pistoksina annettavia kipulääkkeitä saa luovuttaa eläinten omistajille tai haltijoille. Lisäksi suun kautta tai ulkoisesti annettavia loisten häätöön tarkoitettuja lääkkeitä saa luovuttaa hoitojen varalle.

Jatkossa eläinlääkärin on raportoitava sairastapausten varalle terveydenhuoltoon kuuluville tiloille luovuttamistaan lääkkeistä lääninhallitukselle kuukausi-ilmoituksen yhteydessä. Suurten eläinmäärien rokottamiseen tarkoitettujen rokotteiden luovutuksessa edellytetään myös tilan kuulumista terveydenhuoltoon. Muut mahdolliset muutokset lääkkeiden luovutuksessa odottavat sitä, että eläinten terveydenhuollolle annetaan lakisääteiset puitteet uudessa eläinlääkintähuoltolaissa. Lääkkeiden käytön dokumentointia ja raportointia koskevia velvoitteita tullaan tarkentamaan eläinten lääkitsemisestä annetun lain muutoksella.

Mikrobilääkeresistenssin leviämistä pyritään ehkäisemään muun muassa niin, että säännönmukaisen, etenkin ryhmälääkityksinä tapahtuvan, mikrobilääkkeiden käytön edellytyksenä on laboratoriotutkimuksilla varmistettu diagnoosi. Lisäksi jotkin uudet ihmisten vakavien infektioiden hoitoon varatut mikrobilääkkeet on lisätty luetteloon aineista, joiden käyttö eläimille on kielletty.

Lääkkeiden luovutuksen osalta muita muutoksia voimassa olevaan lainsäädäntöön on se, että PKV-lääkkeitä saa luovuttaa ensiapuluonteisesti. Lääkkeiden määräämisen osalta säännöksiä on muutettu siten, että eläinlääkäri saa määrätä myös rokotteita apteekista.

Eläinlääkärien lääkekirjanpitojen osalta sallitaan, että yhteisvastaanotolla tai yhteisellä toimialueella ammattiaan harjoittavat eläinlääkärit saavat pitää yhteistä kirjanpitoa.

Lääkerehujen valmistusta koskevat säännökset on saatettu ajan tasalle alkuvuodesta voimaan tulleen rehulain mukaisesti.

Uudet maa- ja metsätalousministeriön eläinten lääkitsemistä koskevat asetukset ovat: asetus lääkkeiden käytöstä ja luovutuksesta eläinlääkinnässä (lääkitsemisasetus), asetus lääkkeiden ja lääkerehujen määräämisestä eläinlääkinnässä (määräämisasetus), asetus eräiden lääkeaineiden käytön kieltämisestä tai rajoittamisesta eläimille (lääkekieltoasetus), asetus eläinlääkärin lääkekirjanpidoista (eläinlääkärien lääkekirjanpitoasetus) ja asetus lääkerehuista (lääkerehuasetus).

Lisätietoja:
eläinlääkintöneuvos Leena Räsänen, puh. 09-160 52 207 (etunimi.sukunimi@mmm.fi)

Sirkka-Liisa Anttila