Hyppää sisältöön
Media

Ensimmäinen suomalaislaitos lisätty sianlihaviejien listalle Kiinassa

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 12.10.2016 12.00
Tiedote

Suomalaisen sianlihan vientiponnistukset Kiinan markkinoille ovat edenneet ratkaisevan askeleen. Kiinan markkinoille pyrkiviä yrityksiä tarkastava kiinalaisviranomainen on ilmoittanut lisänneensä julkiselle listalleen suomalaisen Atria Oyj:n. Listaus merkitsee sitä, että Atria on hyväksytty viejäksi Kiinan markkinoille. Hyväksyminen vahvistetaan vielä Kiinan viranomaisen toimesta.

Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen pitää Kiinan päätöstä hyvin merkittävänä.

- Tämä on paras uutinen suomalaiselle sianlihatuotannolle pitkään aikaan. Suomalaisen sianlihan tuottajahinta on alhaisin EU:ssa. Päätös antaa uskoa tulevaan sianlihantuottajille. Se on merkittävä askel hallituksen tavoitteessa löytää uusia vientimarkkinoita suomalaisille elintarvikkeille ja parantaa siten ruoan kauppatasetta, Tiilikainen sanoo.

Vientilupa-asiaa kiinalaisten kanssa pitkään neuvotellut kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio näkee päätöksen perustuneen Kiinan viranomaisten sekä Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran ja maa- ja metsätalousministeriön saumattomaan, pitkäjänteiseen yhteistyöhön. Hän näkee tehdyn päätöksen taustalla myös Eviran korkean asiantuntemuksen ja sinne saatujen lisäresurssien merkityksen.

- Yhteistyö kiinalaisten kanssa tulee varmasti tiivistymään ja tätä kautta voidaan edistää muutakin suomalaista vientitoimintaa. Myös muu viranomaisten välinen yhteistyö kuten sähköisten vientitodistusten käyttöönotto tulee lisäämään vientiä, Husu-Kallio uskoo.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio p. 0400 291 910

EU ja kansainväliset asiat Kimmo Tiilikainen Ruoka ja maatalous Team Finland