Hyppää sisältöön
Media

EU torjuu haitallisia vieraslajeja

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 30.9.2014 13.18
Tiedote -

EU hyväksyi eilen asetuksen haitallisista vieraslajeista. Tavoitteena on vähentää vieraslajien aiheuttamia vahinkoja luonnolle, yhteiskunnalle ja taloudelle sekä estää uusien haitallisten vieraslajien pääsy EU:n alueelle. Asetuksen toimenpiteet kohdistetaan kaikkein haitallisimpiin vieraslajeihin.

Vieraslaji on ihmisen mukana uusiin paikkoihin levinnyt eliölaji kuten koristekasvi, riistaeläin, vesieliö, taudinaiheuttaja tai tuholainen. Osa lajeista tuodaan tarkoituksella kuten valkohäntäpeura, toiset siirtyvät vahingossa uuteen paikkaan. Tällaisia ovat esimerkiksi laivojen mukana seilanneet koukkuvesikirput. Kaikki vieraslajit eivät ole haitallisia.

Suomessa toteutetaan myös kansallista vieraslajistrategiaa. Erityisen tärkeitä ovat kansalaisten tekemät havaintoilmoitukset, joita voi jättää verkossa osoitteessa vieraslajit.fi.

Asetuksen ytimenä EU:n haitallisten vieraslajien luettelo

Asetuksessa kehotetaan luomaan luettelo haitallisimmista vieraslajeista, joiden maahantuonti, myynti, kasvatus, käyttö ja levittäminen on EU:ssa kielletty. Kiellon noudattamista valvotaan rajatarkastuksilla sekä seurantajärjestelmällä, joka EU-maiden on otettava käyttöön. Luettelon valmistelee vuoden kuluessa Euroopan komissio. Suomessa on arvioiden mukaan noin 160 haitallista vieraslajia. Vielä ei tiedetä, kuinka moni niistä päätyy EU:n vieraslajiluetteloon.

Haitallisia vieraslajeja pidetään yhtenä maailman vakavimmista uhkista luonnon monimuotoisuudelle. Ne saattavat esimerkiksi muuttaa ympäristöä tai levittää tauteja, ja aiheuttavat suurta haittaa myös taloudelle. Erityisen haitallisia vieraslajeja Suomessa ovat jättiputket, kurtturuusu, rapurutto, espanjansiruetana ja villiminkki sekä vaaralliset kasvintuhoojat.

Uusi EU:n asetus syntyi, koska vieraslajit ovat myös Euroopassa kasvava uhka. Matkailu ja kansainvälinen kauppa tuovat tullessaan uusia vieraslajeja ja ilmastonmuutos voi pahentaa tilannetta entisestään. Haitalliset vieraslajit leviävät yli kansallisten rajojen ja nykyiset kansalliset toimenpiteet ovat olleet liian hajanaisia, joten torjuntaan kaivattiin yhdenmukaisia sääntöjä. Asetus astuu voimaan 1.1.2015.

Vieraslajeista aiheutuvien haittojen vähentämiseksi tarvitaan monia toimenpiteitä sekä useiden hallinnonalojen, kansalaisten ja muiden toimijoiden yhteistyötä. Myös kansallinen lainsäädäntö on tarkoitus saattaa ajan tasalle vieraslajeista aiheutuvien riskien hallitsemiseksi.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:

neuvotteleva virkamies Johanna Niemivuo-Lahti, p. 0295 162 259, etunimi.sukunimi@mmm.fi

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus haitallisten vieraslajien tuonnin ja leviämisen ennaltaehkäisemisestä ja hallinnasta: http://register.consilium.europa.eu/doc/srv?l=FI&t=PDF&f=PE+70+2014+INIT

Euroopan komission vieraslajit -sivusto:
http://ec.europa.eu/environment/nature/invasivealien/index_en.htm

Kansallinen vieraslajiportaali: www.vieraslajit.fi

Kansallinen vieraslajistrategia: http://www.mmm.fi/attachments/ymparisto/vieraslajiseminaari9.12.2009/67MIFeBdt/Vieraslajistrategia_tulostettava.pdf