Hyppää sisältöön
Media

Satovahinkokorvaukset vaihtuvat vakuutusjärjestelmään vuonna 2016

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 3.10.2013 10.26
Tiedote -

Hallitus esittää eduskunnalle satovahinkolain muutosta niin, että satovahinkojen korvaamisessa siirrytään valtion rahoittamasta korvausjärjestelmästä vakuutuspohjaiseen järjestelmään vuoden 2016 alusta lähtien. Nykyisen lain mukaisesti korvauksia maksettaisiin vuoden 2015 satovahinkoihin asti.

Kahden vuoden (2014−2015) siirtymäaikana vakuutusalan ja maataloustuottajien olisi tavoitteena saada kehitetyksi sellaisia vakuutustuotteita, jotka tulisivat nykyisen järjestelmän tilalle.

Satovahinkolaki esitetään kumottavaksi erillisellä lailla vuoden 2017 alusta lukien. Vuoden 2016 aikana tapahtuu edellisen vuoden aikana sattuneiden satovahinkokorvausten hallintotoimia sekä asetuksenantoa, minkä vuoksi laki on syytä pitää voimassa, vaikka vuodelta 2016 ei korvauksia enää maksetakaan.

Vuoden 2014 alusta lukien tulee lisäksi voimaan aiemmin päätetty tulvavahinkoja koskeva lainmuutos. Poikkeuksellisten tulvien aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta annettu laki kumotaan ja maatalouden tulvavahinkojen korvaukset siirtyvät satovahinkolakiin.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
hallitusneuvos Esko Laurila, p. 0295 162 117
etunimi.sukunimi@mmm.fi