Hyppää sisältöön
Media

Ympäristöministeriö sekä maa- ja metsätalousministeriö tiedottavat
Geokätköilyä, riistametsänhoitoa ja petolintuja – viisi uutta hanketta METSO-ohjelmaan

maa- ja metsätalousministeriöympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 22.2.2016 9.19
Tiedote

Ympäristöministeriö ja maa- ja metsätalousministeriö ovat valinneet metsien monimuotoisuutta turvaavaan METSO-ohjelmaan viisi uutta yhteistoimintaverkostohanketta.

Verkostohankkeissa testataan paikallistasolla uusia arvokkaiden luontokohteiden turvaamiskeinoja, kehitetään kohteiden kestävää käyttöä ja viestitään METSO-ohjelmasta ja metsäluonnon monimuotoisuudesta uusille tahoille.

Hankkeet kestävät 1–4 vuotta ja niiden rahoitus vaihtelee 25 000:sta 50 000 euroon vuodessa. Tänä vuonna haettiin erityisesti sellaisia hankkeita, joissa edistetään luontoarvojen taloudellista hyödyntämistä tai monimuotoisen metsäluonnon tunnettuuden ja arvostuksen lisäämistä.

Luontokohteet virkistys- ja matkailukäyttöön

Suomen metsäkeskuksen koordinoimassa METSO-kätköily -hankkeessa kehitetään luontokohteiden käyttöä geokätköilyssä. Hankkeen keskiössä ovat lapset ja nuoret, ja tavoitteena on edistää sekä tietoisuutta METSO-ohjelmasta että nuorten luontosuhteen kehittymistä. Toinen Metsäkeskuksen koordinoima hanke keskittyy Kuusamon METSO-kohteiden hyödyntämiseen matkailukäytössä. Kuusamon yksityismetsien luontohelmet tutuiksi -hanketta valmistellut luonnonhoidon asiantuntija Irmeli Ruokanen on ilahtunut myönteisestä rahoituspäätöksestä.

– Kuusamossa vierailee lähes miljoona turistia vuodessa. Alueen lukuisat yksityismetsien METSO-kohteet voivat hyvin lisätä etenkin kesäretkeilyn kiinnostavuutta, Irmeli Ruokanen analysoi.

Kolmas rahoitusta saanut hanke, Metsänomistajien luontoverkosto, perustuu nimensä mukaisesti metsänomistajien omaan verkostoitumiseen. Hanketta koordinoi Länsi-Suomen luontoarvoyhdistys Koppelo ry. ja sen tavoitteena on tuoda päivänvaloon metsänomistajien omaehtoiset luonnon monimuotoisuuden turvaamistoimet. Samalla levitetään tietoa METSO-ohjelmasta ja suunnitellaan luontoarvoja säilyttäviä metsänkäsittelytoimia hankkeeseen osallistuvien metsänomistajien tiloille.

Petolintujen pesäpaikat vapaaehtoisesti suojaan

Neljäs hanke, jota koordinoi Luonnontieteellinen keskusmuseo LUOMUS, keskittyy metsien suurten petolintujen pesäpaikkojen turvaamiseen. Monet varttuneen metsän petolinnut, kuten kanahaukka ja mehiläishaukka, ovat vähentyneet Suomessa. Hankkeen tavoitteena on turvata metsäpetolintujen ja samalla myös monien muiden varttunutta metsää suosivien lajien esiintyminen talousmetsämaisemassa.

– Toimenpiteet haukkojen hyväksi ovat pääosin helppoja ja halpoja. Esimerkiksi yksittäisten, pesäpuiksi sopivien vankkaoksaisten kuusten ja kasvuvikaisten puiden säästäminen harvennusvaiheessa auttaisi petolintuja löytämään pesäpaikkoja, kertoo hankkeen koordinaattori Heidi Björklund Luomuksesta.

Viides rahoitettu hanke jalkauttaa riistametsänhoidon käytäntöjä metsäammattilaisten arkeen. Myös tässä hankkeessa keskitytään talousmetsien monimuotoisuuden turvaamiseen muun muassa riistatiheikköjen säästämisen ja muiden kustannustehokkaiden toimenpiteiden muodossa. Hanketta koordinoi Suomen riistakeskus.

METSO-ohjelman kotisivut: www.metsonpolku.fi
 

Lisätietoja METSO-hankkeista:
Projektipäällikkö Saija Kuusela, Suomen ympäristökeskus, puh. 0295 251 647, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Neuvotteleva virkamies Maarit Loiskekoski, ympäristöministeriö, puh. 050 347 4663, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Neuvotteleva virkamies Ville Schildt, maa- ja metsätalousministeriö, puh. 0295 62190, etunimi.sukunimi@mmm.fi

Kimmo Tiilikainen Metsät Riista