Hyppää sisältöön
Media

Investointitukea maatilojen lämpökeskuksiin ja turkistarhaukseen

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 17.7.2008 11.05
Tiedote -

Valtioneuvosto on tänään antanut asetuksen, jolla säädetään maatilojen lämpökeskusten ja turkistarhauksen tukemisesta vuonna 2008. Tukea voi hakea 7.8.2008 lähtien, jolloin asetus astuu voimaan. Hakuaika päättyy syyskuun 19. päivä. Tukipäätökset tehdään lokakuun loppuun mennessä.

Tukea myönnetään turkistalouden investointeihin avustuksena ja maatilan lämpökeskusinvestointeihin avustuksena ja korkotukena. Tukea myönnetään myös tiettyihin siipikarjatalouden investointeihin.

Tukea voi hakea pohjavesialueilta siirrettäväksi määrättyjen turkistarhojen rakentamiseen muualle ja turkiseläinten häkkien korvaamiseen eläinsuojelulain uudet vaatimukset täyttävillä isommilla häkeillä. Rakentamisinvestointeihin avustusta voidaan myöntää enintään 45 prosenttia sekä turkistalouden häkkien korvaamisinvestointeihin enintään 15 prosenttia hyväksyttävistä kustannuksista.

Lämpökeskusinvestointiin voi hakea tukea kun kyseessä on kotimaista energiaa käyttävä lämpökeskus, jolla lämmitetään sekä tuotanto- että asuinrakennuksia. Energiasta pääosan tulisi kuitenkin mennä tuotantorakennusten lämmittämiseen. Lämpökeskuksen tulee hyödyntää jätelämpöä, vesistön, ilman, maaperän tai auringon lämpöä, puuta tai muuta uusiutuvaa polttoainetta. Avustusta voidaan myöntää enintään 15 prosenttia ja korkotukea enintään 20 prosenttia hyväksyttävistä kustannuksista.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
maatalousneuvos Esko Juvonen, puh. (09) 160 533 45 / 040 733 62 18