Hyppää sisältöön
Media

MMM esittää Metsäntutkimuslaitokselle neljää alueyksikköä

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 12.11.2008 11.38
Tiedote -

Maa- ja metsätalousministeriö esittää valtioneuvoston kansliassa toimivalle alueellistamisen koordinaatioryhmälle, että Metsäntutkimuslaitos perustaisi neljä hallinnollista alueyksikköä vuoden 2010 alusta lähtien. Laitoksen nykyiset toiminnot ja henkilöstö sijoitettaisiin kokonaisuudessaan alueyksiköihin. Toiminnan keskittämisellä pyritään tukemaan laitoksen toiminnallisuutta ja parantamaan sen taloudellisuutta ottamalla samalla huomioon hallituksen alueellistamistavoitteet.

Metsäntutkimuslaitoksen nykyisistä yhdeksästä maakunnallisesta toimintayksiköstä siirryttäisiin neljään alueyksikköön: Etelä-Suomi hallinnollisena keskuksena Vantaa, Itä-Suomi hallinnollisena keskuksena Joensuu, Länsi-Suomi hallinnollisena keskuksena Parkano ja Pohjois-Suomi hallinnollisena keskuksena Rovaniemi. Kannuksen, Kolarin Muhoksen, Punkaharjun ja Suonenjoen yksiköt jatkaisivat toimintaansa osana perustettavia alueyksiköitä.

Tuottavuustoimenpiteet henkilöstön osalta kohdennettaisiin pääosin pääkaupunkiseudulle ja osa vapautuvista tehtävistä siirrettäisiin pääkaupunkiseudun ulkopuolisiin yksiköihin. Maa- ja metsätalousministeriö katsoo, että Metsäntutkimuslaitos tarvitsee lievennystä tuottavuusohjelmaan, jotta tutkimusta voidaan vahvistaa alueellistamistavoitteiden mukaisesti. Alueellistamistavoitteiden mukaisten toimenpiteiden toteuttamiseen tarvitaan arviolta 5 -10 vuoden siirtymäaika.

Muita alueyksikköuudistusta tukevia toimia olisivat mm. laboratoriotoimintojen uudelleen järjestäminen yhdessä Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen ja muiden toimijoiden kanssa, tutkijoiden suhteellisen määrän lisääminen sekä alueellisen toiminnan vahvistaminen kohdistamalla uusien työntekijöiden rekrytointi pääosin pääkaupunkiseudun ulkopuolelle.

Maa- ja metsätalousministeriön asettama selvitysmies kehittäisi lisäksi yhdessä Metsäntutkimuslaitoksen ja muiden toimijoiden kanssa vaihtoehtoisia malleja tutkimus- ja kehitystoiminnan ja siihen liittyvän mahdollisen liiketoiminnan käynnistämiseksi Kannuksessa, Kolarissa ja Punkaharjulla.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
ministerin erityisavustaja Minna-Mari Kaila, p. (09) 1605 3302, 040 775 6060
apulaisosastopäällikkö Liisa Saarenmaa, p. (90) 1605 3353. 040 7523271
neuvotteleva virkamies Ville Schildt, p (90) 160 53358, 040 7210587