Hyppää sisältöön
Media

Komissio antoi virallisen päätöksen 141-tuesta

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 27.2.2008 10.36
Tiedote -

Euroopan yhteisöjen komissio on tänään 27.2. antanut Etelä-Suomen kansallisia tukia koskevan päätöksen. Päätös vastaa marraskuun lopulla maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan ja komissaari Mariann Fischer Boelin välillä saavutettua poliittista neuvottelutulosta. Liittymissopimuksen artiklaan 141 perustuvaan tukiohjelmaan kuuluu Etelä-Suomessa, tukialueilla A ja B, vuosina 2008–2013 maksettavia maatalouden kannattavuusedellytyksiä turvaavia tulotukia ja rakennekehitystä edistäviä rakennetukia.

"Olen erittäin iloinen siitä, että päätös on saatu. Kuuden vuoden sopimus antaa varmuutta Etelä-Suomen maataloudelle tuleville vuosille. Olen erittäin tyytyväinen myös komissaari Mariann Fischer Boelin ja komission virkamiesten kanssa käytyjen neuvottelujen henkeen ja siihen, että virallinen päätös valmistui näin nopeasti poliittisen sopimuksen jälkeen. Meidän tarpeemme ymmärrettiin komissiossa hyvin", toteaa maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila päätöksestä.

Komission päätöksen perusteella tulotukea voidaan maksaa kotieläintaloudelle, kasvihuonetuotannolle ja puutarhatuotteiden varastoinnille. Uusina tukimuotoina otetaan vuodesta 2008 lähtien käyttöön kotieläintilan hehtaarituki sekä Etelä-Suomen erikoiskasvituki, jota maksetaan avomaanvihannesten ja tärkkelysperunan viljelyalan perusteella. 141-tulotukien yhteismäärä vuonna 2008 on enintään 93,9 miljoonaa euroa. Tuen kokonaismäärä on tukikaudella asteittain aleneva, ja se on vuonna 2013 yhteensä 62,93 miljoonaa euroa. Komission päätökseen on kirjattu luonnonhaittakorvausjärjestelmän (LFA) uudistuksen yhteydessä noudatettava menettely. LFA:n mahdollinen korottaminen alentaisi korotuksesta hyötyvien tuotteiden artiklan 141 perusteella maksettavaa tukea korotusta vastaavasti.

Hyväksytty 141-ratkaisu muuttaa Etelä-Suomen kansallisten tukien rakennetta ja tukimuotoja. Osa kotieläintalouden tuista maksetaan vuodesta 2008 lähtien kotieläintilan hehtaaritukena. Sika- ja siipikarjatalouden tuet maksetaan vielä vuonna 2008 tuotantosidonnaisina, mutta vuodesta 2009 alkaen tuotannosta irrotettuna tilakohtaisena tukena, joka pääsääntöisesti perustuu tilan vuoden 2007 tuotantomäärään. Muut 141-tulotuet maksetaan koko tukikauden ajan tuotantosidonnaisena tukena.

Komission päätökseen sisältyvä sika- ja siipikarjatalouden rakennemuutoskorvaus mahdollistaa tuotannosta irrotetun tuen maksamisen kahden vuoden ajan ilman, että tilalta edellytettäisiin LFA:n kansallisen lisäosan kotieläintilan vaatimusten täyttymistä. Korvauksen tilakohtainen enimmäismäärä on 20 000 euroa vuodessa. Korvausta maksetaan kahden vuoden ajan, jonka jälkeen tilan viitemäärä lakkautetaan ja tuen maksaminen päättyy.

Komission päätökseen sisältyvät myös Etelä-Suomessa maksettavat investointituet ja nuoren viljelijän aloitustuen korotus. Päätöksen perusteella Suomi on velvoitettu käyttämään jatkossakin korotettuja investointitukia niillä tuotantosektoreilla, jotka saavat tulotukia artiklan 141 perusteella (erityisesti maito- ja nautasektorin sekä sika- ja siipikarjatalouden investoinnit). Sika- ja siipikarjataloudessa investointitukien haun avaaminen edellyttää markkinatilanteesta johtuen vielä komission lupaa.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
valtiosihteeri Jouni Lind, p. (09) 160 53323, 050 521 3305
jaostopäällikkö Esa Hiiva, p. (09) 1605 2657, 040 733 6225

Sirkka-Liisa Anttila