Hyppää sisältöön
Media

Kunnallinen maaseutuhallinto kootaan yhteistoiminta-alueisiin

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 30.3.2010 10.43
Tiedote -

Tasavallan presidentti on tänään vahvistanut lain maaseutuhallinnon järjestämisestä kunnissa. Uuden lain tavoitteena on koota kunnissa hoidettavat maaseutuhallinnon tehtävät suurempiin yhteistoiminta-alueisiin, joissa toimii pääsääntöisesti 800 maatalousyrittäjää ja tehtäviä hoitaa vähintään viisi henkilöä. Laki tulee voimaan 1.4.2010.

Maatalousyrittäjien tai maaseutuhallinnon tehtäviä hoitavien henkilöiden lukumäärästä voidaan perustelluista syistä poiketa. Alueen saaristoisuuden tai Lapin ja Kainuun maakuntien alueella pitkien etäisyyksien vuoksi sallitaan poikkeus automaattisesti. Ruotsinkielistä kuntaa ei velvoiteta yhteistoimintaan toisen pelkästään suomenkielisen tai enemmistöltään suomenkielisen kunnan kanssa, jos tämä johtaa palveluiden vaarantumiseen. Poikkeus maatalousyrittäjien lukumäärästä voidaan myöntää myös tapauskohtaisesti erityisten seikkojen, kuten esim. vakiintuneen tukihallinnon yhteistyön vuoksi. Kuntien on haettava poikkeusta marraskuun loppuun mennessä, jos haluavat ennakkotiedon poikkeusmahdollisuudesta.

Kuntien on päätettävä yhteistoiminta-alueiden perustamisesta viimeistään 2011 toukokuun alkuun mennessä ja asiaa koskeva sopimus on tehtävä viimeistään 2012 alkuun mennessä. Toiminta uudella organisaatiolla olisi aloitettava viimeistään vuoden 2013 alusta. Kunnilla on mahdollisuus toteuttaa muutos myös nopeammalla aikataululla.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
valtiosihteeri Jouni Lind, p. (09) 160 53323, 050 521 3305
hallitusneuvos Esko Laurila, p. (09) 160 53341, 040 733 6221