Hyppää sisältöön
Media

Lohiasetuksen vaikutuksista tehdään lisäselvityksiä

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 22.3.2017 13.11
Tiedote

Merialueen kaupallista lohenkalastusta säätelevä lohiasetus on ollut lausunnoilla 8.3.2017 asti. Erityisesti asetusluonnoksen ehdotus siitä, että kaupallinen lohenkalastus alkaisi jatkossa jo huhtikuun alussa, on herättänyt vilkasta keskustelua.

Asetuksen on pelätty vaarantavan luonnonlohikantojen elpymisen. Luonnonlohikantoihin kohdistuva merialueen kalastus huolestuttaa erityisesti Tornionjoen alueella. Monet tahot vastustavat samalla perusteella myös asetuksessa ehdotettuja poikkeuksia Kemi-, Ii- ja Oulujoen terminaalialueille.

Toinen kritiikin aihe on ollut se, että pidennetty kalastusjakso ei tarjoaisi riittäviä edellytyksiä kannattavalle kaupalliselle kalastukselle, koska sen aikana on sallittua käyttää vain yhtä rysää. Joidenkin arvioiden mukaan ehdotettu säätely ei myöskään mahdollistaisi kaupallisten kalastajien toimijakohtaisten lohen kalastuskiintiöiden täysimääräistä hyödyntämistä terminaalialueilla eikä niiden ulkopuolella.

Maa- ja metsätalousministeriö on päättänyt tehdä yhdessä Luonnonvarakeskuksen kanssa lisäselvityksiä saaliskoostumuksesta ehdotetun lohenkalastuskauden pidennyksen aikana ja vertailla eri säätelyvaihtoehtojen vaikutuksia lohikantoihin. Lisäksi selvitetään ne terminaalialueiden kalastuksen säätelyn vaihtoehdot, jotka turvaisivat parhaiten sekä luonnonlohien vaelluksen että kalastajien lohikiintiöiden täysimääräisen hyödyntämisen. Kun lisäselvitykset on saatu, maa- ja metsätalousministeriö tekee asetukseen tarvittavat muutokset niiden ja asetusehdotuksesta annettujen lausuntojen perusteella.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
kalatalousneuvos Risto Lampinen, risto.lampinen(at)mmm.fi, p. 0295 162 458