Hyppää sisältöön
Media

Maatalouden investointitukia haettu vilkkaasti – rakenneavustuksiin osoitetaan lähes 47 miljoonan avustuspotti

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 19.5.2016 13.53
Tiedote

Viljelijät ovat hakeneet tukea investointeihinsa vilkkaasti: alkuvuonna on jätetty lähes 1400 hakemusta, joilla on haettu investointiavustusta yhteensä yli 90 miljoonaa euroa. Maatalouden investoinnit vaikuttavat maatalouden tuottavuuskasvuun, elinkelpoisuuteen ja tuotannon kokonaismäärään. Investointien toteutuminen on tärkeää myös niiden aluetaloudellisten vaikutusten kannalta.

Haettavana olevien investointien kokonaiskustannusarvio on noin 270 miljoonaa euroa. Investointien toteutumisella on merkittävä vaikutus alueelliseen työllisyyteen maaseutualueilla, joilla yleinen investointitaso on nyt alhainen.  Investoinnit kerrannaisvaikutuksineen edistävät maaseudun elinvoimaisuutta ja monialaista yrittäjyyttä. Investointitukien rahoittamiseksi rakenneavustuksiin ollaan osoittamassa lähes 47 miljoonan euron avustuspotti, jotta kaikkiin valintamenettelyssä hyviksi arvioituihin hankkeisiin pystyttäisiin tekemään myönteinen rahoituspäätös.

Koko elintarvikkeiden jalostussektori tarvitsee alkutuotannon investointeja. Ruuantuotannon kannattavuuden ja kilpailukyvyn vahvistaminen edellyttää sellaisia investointeja, jotka parantavat tuotantorakennetta, vähentävät kustannuksia sekä mahdollistavat uuden teknologian ja prosessien käyttöönoton. Maatalouden investoinneilla ja investointituella edistetään myös eläinten hyvinvointia, ympäristön tilaa ja parannetaan työympäristöä eli edistetään työssä jaksamista.

Maatalouden investointeja tehdään koko maassa. Alkuvuonna haetusta avustuksesta hieman yli puolet kohdistuu lypsy- ja nautakarjatalouden investointiavustuksiin ja kappalemääräisesti kolmannes on salaojahakemuksia. Myös kasvihuoneinvestointeihin on tukea haettu vilkkaasti. Investointitukea voi hakea jatkuvasti, ja paikalliset ELY-keskukset tekevät avustuspäätökset tukijaksoittain neljä kertaa vuodessa.  

Maatalouden investointien jatkumisen varmistaminen on osa hallituksen suomalainen ruuantuotanto kannattavaksi, kauppatase ja sininen biotalous nousuun -kärkihanketta.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
Sanna Koivumäki, maatalousylitarkastaja, p. 0295 162 437, etunimi.sukunimi@mmm.fi