Hyppää sisältöön
Media

Maatalouden valtionlainojen korkovapaus laajenee

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 19.12.2008 13.53
Tiedote -

Maa- ja metsätalousministeriö on tänään päättänyt laajentaa korkovapauden myöntämistä Maatilatalouden kehittämisrahaston varoista myönnetyille ns. valtionlainoille.

Valtionlainoille on tähän asti voinut saada määräaikaisen korkovapautuksen muun muassa luonnonkatastrofista, tulipalosta, perheenjäsenen kuolemasta tai sairaustapauksesta johtuneiden tilapäisten maksuvaikeuksien vuoksi.

Korkovapaus laajenee nyt koskemaan myös eräistä muista syistä taloudellisiin vaikeuksiin ajautuneita tiloja. Korkovapauden perusteluksi käy jatkossa muun muassa tilalla harjoitetun tuotannonalan poikkeuksellisen huono kannattavuus, markkinamuutoksesta johtuva yllättävä tuotannon sopeuttamis- tai muutostarve ja kotieläintaudeista johtuvat sekä muut vastaavat tilapäisiin taloudellisiin vaikeuksiin johtaneet syyt.

Hakijan on esitettävä luotettava selvitys tilapäisten taloudellisten vaikeuksien syistä. Samalla on selvitettävä velat, omaisuus ja maksuvalmiustilanne. Ministeriö on valtuuttanut tietyt Maaseutuviraston virkamiehet hyväksymään valtionlainojen korkovapautuksia keskusrahalaitoksissa.

Korkovapauden aikana maksamatta jäävä korko vähennetään korkoetuudesta.

Enintään kahdeksi vuodeksi kerrallaan yhteensä enintään viideksi vuodeksi myönnettävää korkovapautta on tähän saakka haettu ja myönnetty vain muutamaan tapaukseen vuodessa. Korkovapauden myöntämismahdollisuuden laajennuksen sekä maatalouden heikon kannattavuuden ja yleisen taloudellisen tilanteen kiristymisen uskotaan lisäävän korkovapauden myöntämistä.

Uusia valtionlainahakemuksia ei pääsääntöisesti ole voinut jättää vuodesta 2004 alkaen. Tämän vuoden heinäkuussa takaisin maksamatta oleva valtionlainakanta oli kaikkiaan 438 miljoonaa euroa, joista 2000-luvulla myönnettyä on 70 prosenttia eli 279 miljoonaa euroa. Summa jakautuu runsaaseen 2 900 lainaan. 2000-luvulla myönnetyistä valtionlainoista yli kolmasosa eli 108 miljoonaa euroa oli lypsykarjatiloilla. Keskimääräinen jäljellä oleva valtionlaina oli noin 95 000 euroa.

Korkovapautuksia voidaan myöntää vain valtionlainoille. Sekä valtion- että korkotukilainoille voidaan myöntää lyhennysten lykkäyksiä.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
maatalousneuvos Esko Juvonen, p. (09) 1605 3345, 040 733 6218

Sirkka-Liisa Anttila