Hyppää sisältöön
Media

Maatalousministerit keskustelevat epävirallisessa kokouksessa riskien hallinnasta

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 4.9.2017 9.14
Tiedote

EU:n maatalousministerit kokoontuvat Tallinnassa 3.–5.9.2017. Suomea epävirallisessa ministerikokouksessa edustaa maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.

Kokouksessa keskustellaan EU:n tulevan yhteisen maatalouspolitiikan keinoista auttaa viljelijöiden riskien hallinnassa. Puheenjohtajamaa Viro on julkaissut riskienhallinnasta asiakirjan, jossa pohditaan uusia keinoja varautua tuotantoon kohdistuviin riskeihin nykyistä paremmin. Jäsenmaat keskustelevat siitä, miten sääntöjä tulisi kehittää seuraavan yhteisen maatalouspolitiikan uudistuskierroksen yhteydessä sektorin riskienhallinnan parantamiseksi.

Suomi katsoo, että yhteisen maatalouspolitiikan sääntöjen on reagoitava nykyistä paremmin sellaisiin riskeihin, joihin viljelijät eivät itse voi varautua. Kauppapoliittiset tai katastrofaaliset sääriskit edellyttävät yhteiseltä politiikalta toimivia keinoja tasata riskejä.

Suomen näkemyksen mukaan riskien ehkäiseminen ennakolta on kustannustehokkain tapa vahvistaa riskienhallintaa. Suomessa määrätietoinen kasvi- ja eläintautien vastustaminen sekä viljelijöiden hyvä osaaminen ovat jo pitkään olleet olennainen osa riskienhallinnan kokonaisuutta. Samalla nykyisen suorien tukien kriisivarauksen tilalle tulee löytää joustavampi ratkaisu ja miettiä keinoja, joilla voitaisiin muun muassa lisätä vakuutusten käyttöä.

Tallinnan epävirallisessa ministerikokouksessa keskustellaan myös kananmunista löydetystä fiproniilista. Komissio antaa jäsenmaille tilannekatsauksen aiheesta. Suomessa kuluttajille päätyneistä munista tai munavalmisteista ei ole löydetty jäämiä fiproniilistä. Fiproniilin käyttö ei ole sallittua elintarviketuotantoeläimille.

Lisätietoa maa- ja metsätalousministeriöstä

maatalousneuvos Kari Valonen p. 0295 162 269
kari.valonen@mmm.fi

EU ja kansainväliset asiat Eläimet ja kasvit Jari Leppä Maaseutu Ruoka ja maatalous