Hyppää sisältöön
Media

Maitokiintiöjärjestelmän väliaikaisen vuokrauksen ja kaupan sääntöihin muutoksia

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 7.12.2007 8.06
Tiedote -

Maa- ja metsätalousministeriö on uudistanut maitokiintiöjärjestelmää koskevan asetuksen. Tärkeimpänä uudistuksena on investoivien tuottajien maitokiintiöiden väliaikaisen vuokrauksen salliminen peräkkäisinä tuotantojaksoina. Lisäksi maitokiintiöiden kauppasääntöihin on tehty muutoksia.

Väliaikainen vuokraus on tuottajien väliseen keskinäiseen sopimukseen perustuva menettely, jossa aktiivinen maidontuottaja voi väliaikaisesti yhden tuotantojakson ajaksi vuokrata osan omistamastaan viitemäärästä toiselle maidontuottajalle, jos hän ei poikkeuksellisesti tarvitse viitemääräänsä kokonaisuudessaan kyseisen tuotantojakson aikana. Tehdyn asetusmuutoksen mukaan maitokiintiöiden vuokraaminen peräkkäisinä tuotantojaksoina on sallittua, jos vuokrattavan kiintiön käyttämättä jättäminen johtuu investoinnin keskeneräisyydestä ja tuottajalla on voimassa oleva investointitukipäätös. Tässä tapauksessa vuokraaminen on sallittua enintään kolmena peräkkäisenä tuotantojaksona.

Maitokiintiöiden tuottajien välisen kaupan sääntöjä on muutettu pienentämällä vapaalla kaupalla yhdelle ostajalle myytävän kiintiön minimirajaa. Maitokiintiön voi myydä usealle ostajalle siten, että kutakin myytävän kiintiön alkavaa 40 000 litraa kohden on yksi ostaja. Yhdelle ostajalle myytävän viitemäärän suuruuden tulee olla kuitenkin vähintään 10 000 litraa.

Hallinnollisen kiintiökaupan muutos koskee hakemusten määräaikoja, joita aikaistetaan kuukaudella. Uuden asetuksen mukaan tuottajien tulee jättää kiintiöiden ostotarjoukset oman alueensa TE-keskukseen kevään kauppakierroksella ennen maaliskuun loppua ja syksyn kauppakierroksella ennen syyskuun loppua.

Muutosten tarkoituksena on joustavoittaa kiintiöiden siirtosääntöjä ja parantaa kiintiöiden kohdentumista. Tarkoituksena on myös helpottaa sopeutumista vuonna 2006 voimaan tulleeseen kiintiövaatimuksen ja tuotantotuen väliseen kytkökseen. Lisäksi muutoksilla pyritään yhdenmukaistamaan eri järjestelmien hallinnollisia määräaikoja.

Asetusehdotus sisältää myös teknisiä toimivaltamuutoksia, jotka johtuvat Maaseutuviraston perustamisesta. Uusi asetus tulee voimaan 5.12.2007.

Asetusmuutoksen lisäksi maa- ja metsätalousministeriö on päättänyt maitokiintiöneuvottelukunnan yksimielisestä esityksestä, että vuoden 2007 kauppakierroksilla kauppa-alueella 1 ja 4 (A- ja B-tukialueet sekä Ahvenanmaan maakunta) kysynnän puutteen vuoksi myymättä jääneet maitokiintiöt siirretään C-tukialueen TE-keskuksille edelleen tuottajille jaettavaksi. Yhteensä noin 10 miljoonaa litraa siirretään ensisijaisesti niille Itä-Suomen tavoite 1 -ohjelman alueille, joilla on vireillä EU:n osarahoittamia lypsykarjatalouden investointitukihakemuksia. EU:n rahoitusosuuden saamiseksi käyttöön päätökset näihin hakemuksiin on tehtävä tänä vuonna. Toissijaisesti kiintiöt jaetaan muille C-tukialueen TE-keskuksille niiden alueella tuottajien hallinnassa olevien kiintiöiden suhteessa.

Lisäksi maa- ja metsätalousministeriö on päättänyt että syksyn 2007 kauppakierroksella voidaan poiketa hallinnollisen kaupan jakoperusteista, jonka mukaan tuottajille, joilla on investointitukihakemus vireillä, voidaan myydä enintään puolet myytävissä olevasta kiintiöstä, jos muissa hakijaryhmissä on hakemuksia.

Lisätietoja:
Ylitarkastaja Leena Lamminen, maa- ja metsätalousministeriö, puh (09) 160 52708, 040 523 7685
Ylitarkastaja Minna Salo, maaseutuvirasto, puh. 020 7725 712