Hyppää sisältöön
Media

Ministeri Tiilikainen saaristo- ja vesistöseminaarissa Kolilla: Uudistuvalla aluepolitiikalla tuetaan maan taloudellista nousua

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 6.6.2016 19.30
Tiedote

Maaseutu- ja saaristopolitiikasta vastaavan maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen mukaan hallitus toimii vaikeassa valtiontalouden tilanteessakin aktiivisesti alueellisesti tasapainoisen kehityksen edistämiseksi. Hallitus on asettanut korkean edustuksen toimielimet erikseen yleisen aluepolitiikan uudistamista, saaristopolitiikkaa, kaupunkipolitiikkaa ja maaseutupolitiikkaa varten.

– Maan kaikilla alueilla on omat arvokkaat vahvuutensa, joiden kestävä hyödyntäminen on koko maan taloudellisen nousun ehto. Saaristo- ja vesistöalueiden mahdollisuuksia ovat biotalous, saaristo- ja vesistömatkailu ja vapaa-ajan asuminen. Vesistöjemme monipuoliseen käyttöön perustuva sininen biotalous on selkeä tulevaisuuden kasvuala, ministeri Tiilikainen totesi valtakunnallisessa saaristo-, rannikko- ja vesistöseminaarissa Kolilla Lieksassa 6.6.2016.

Saaristoasiain neuvottelukunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Hanna Kosonen kertoi seminaarissa, että työnsä aloittanut uusi saaristoasiain neuvottelukunta laatii laaja-alaisen saaristopoliittisen ohjelman sekä saaristo- ja vesistömatkailuohjelman hallituskaudeksi. Lisäksi neuvottelukunta toteuttaa mökkeilyn tulevaisuutta luotsaavan nuorten aikuisten mökkeily 2030 -hankkeen sekä rantojen taloudellista hyödyntämistä koskevan hankkeen.

Saaristoja ja vesistöjä on kaikenkokoisissa suomen- ja ruotsinkielisissä kunnissa rannikolla ja järvialueilla kaikkialla maassa. Uusi saaristoalueiden neuvottelukunta suhtautuu ehdottoman tasapuolisesti maan kaikkiin saaristoalueisiin, Kosonen sanoo.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
saaristoasiain neuvottelukunnan pääsihteeri Jorma Leppänen, p. 0295 162 041, etunimi.sukunimi@mmm.fi

Kimmo Tiilikainen Maaseutu