Hyppää sisältöön
Media

Muutoksia EU:n pinta-alaperusteisiin tukiin

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 18.2.2016 13.24
Tiedote

Hallitus hyväksyi tänään muutoksia perustuesta, viherryttämistuesta ja EU:n nuoren viljelijän tuesta annettuun valtioneuvoston asetukseen. Nämä EU-tuet maksetaan maatalousmaan perusteella. Tänään päätettiin myös viherryttämistuen ja nuoren viljelijän tuen vuoden 2016 tukitasot.

EU:n pinta-alaperusteisten tukien saamiseksi viljelykasvien juurilla tulee olla mahdollisuus päästä peltomaahan. Viljely, jossa tuotantokasvit ovat irti maaperästä, ei EU-komission tulkinnan mukaan oikeuta kyseisiin tukiin. Tällaisen viljelyn kokonaispinta-ala on pieni suhteessa Suomen 2,3 miljoonan hehtaarin maatalousmaa-alaan. Kasvihuonetuotannolle EU-tukia tärkeämpi tuki on kansallinen kasvihuonetuotannon tuki, johon ei ole tulossa kasvien ilmoittamisen tai tukiehtojen muutoksia.

EU:n tulkinta koskee esimerkiksi viljelyä betonipohjaisissa kasvihuoneissa, joissa viljelykasvien juuret eivät pääse maaperään. Esimerkiksi mansikan viljely säkeissä tai laatikoissa siten, että ne ovat irti maasta, ei oikeuta jatkossa perustukeen, viherryttämistukeen eikä EU:n nuoren viljelijän tukeen.

Viljelykasvien juurilla katsotaan olevan mahdollisuus päästä maaperään, jos pellon pinnalla on vettä läpäisevä kangas, jonka päällä viljelykasvit ovat esimerkiksi pohjasta rei’itetyissä ruukuissa. Esimerkiksi taimitarhaviljely tai marjojen tunneliviljely voi olla tällaista. 

Tästä vuodesta alkaen perustukeen, viherryttämistukeen tai EU:n nuoren viljelijän tukeen oikeuttava kasvihuoneviljelyala ilmoitetaan päätukihaussa erikseen viljelykasveittain. Kasvihuoneala-nimisiä koodeja ei tukihaussa enää ole. Asetusmuutoksella päätettiin lisäksi, että hunajantuotantoon käytettävät seoskasvustot luokitellaan viherryttämistuen viljelyn monipuolistamisvaatimuksessa yhdeksi viljelykasviksi.

Viherryttämistuen ja nuoren viljelijän tuen vuoden 2016 tukitasot päätetty

Viherryttämistuen tukitaso säilyy vuoden 2015 tasolla: AB-tukialueella 74,5 ja C-tukialueella 65,3 eurossa hehtaarilta. EU:n nuoren viljelijän tuki on 50 euroa hehtaarilta vuonna 2016. Tukien ensimmäinen erä maksetaan joulukuussa 2016. Nyt vahvistetut tukitasot tarkistetaan vielä ennen maksamista, kun tukiin oikeuttavat pinta-alat ovat tiedossa.

Vaatimusta säilyttää maatalousmaa avoimena täsmennettiin koskemaan maatalousmaata, jota ei käytetä varsinaiseen maataloustoimintaan. Tällä tarkoitetaan alaa, jolta ei korjata satoa tai jota ei käytetä laiduntamiseen. Varsinaiseen maataloustoimintaan käytettävät alat pysyvät avoimena viljelyn tai laidunnuksen vuoksi.

Viljelijöiden on hyvä seurata kevään viljelijätukihaun ohjeistusta Maaseutuviraston nettisivuilta ja Vipu-palvelusta.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
maatalousylitarkastaja Pirjo Kuusela, p. 0295 16 2138
neuvotteleva virkamies Pia Lehmusvuori, p. 0295 16 2207
vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska, p. 0295 16 2248
etunimi.sukunimi@mmm.fi

Ruoka ja maatalous Valtioneuvoston päätös