Hyppää sisältöön
Media

Kansallista tukea mehiläistaloudelle

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 20.3.2014 11.42
Tiedote -

Hallitus päätti tänään, että mehiläistalouden kansallista tukea maksetaan 21,50 euroa talvehtinutta ja jakautumatonta mehiläisyhteiskuntaa kohti. Mehiläistalouden pesäkohtaista tukea maksetaan arviolta 23 000 mehiläisyhteiskunnalle, yhteensä noin puolen miljoonan euron arvosta.

Pesäkohtaisen mehiläistalouden kansallisen tuen tavoitteena on kompensoida Suomen epäedullisista luonnonolosuhteista johtuvaa kilpailuhaittaa sekä turvata mehiläistaloutemme jatkuvuutta ja kehittymismahdollisuuksia. Saadakseen kyseistä tukea on mehiläistarhaajalla oltava hallinnassaan vähintään 15 talvehtinutta mehiläisyhdyskuntaa. Lisäksi hänen on pitänyt saada myyntituloja mehiläistaloudesta.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
vanhempi hallitussihteeri Juha Vanhatalo, p. 0295 16 2347
maatalousylitarkastaja Mika Survonen, p. 0295 16 2215
sähköpostit muotoa etunimi.sukunimi@mmm.fi