Hyppää sisältöön
Media

Poroeläintukea lisätään

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 15.3.2007 13.04
Tiedote -

Valtioneuvosto antoi tänään asetuksen poronhoitovuodelta 2007/2008 maksettavasta eläinkohtaisesta tuesta. Tukea maksetaan pohjoisilla tukialueilla C3 ja C4. Tuen suuruus on 24,50 euroa eloporoa kohden. Poronhoitovuonna 2006/2007 tuki oli 23 euroa.

Tuen saamisen edellytyksenä on, että ruokakuntaan kuuluvat henkilöt omistavat tuen mak-samista edeltävän poronhoitovuoden päättyessä vähintään 80 eloporoa. Tukeen oikeutettavien eläinten omistusoikeus ja määrä perustuvat poronhoitovuodelta 2006/2007 laadittuun poroluetteloon. Tuki kohdistetaan niille poronomistajille, joiden toimeentulolle poronhoidolla on olennainen merkitys. Valtioneuvosto on Suomen EU-jäsenyysaikana vahvistanut porotuen tukiperusteet vuosittain yhdeksi vuodeksi kerrallaan. Tuen määrä eloporoa kohti on vaihdellut vuosittain.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
Hallitussihteeri Jukka Mirvo, puh. (09) 160 54236