Hyppää sisältöön
Media

Valtion kalastusluvat myyntiin R-kioskeille ympäri maan

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 15.5.2008 7.51
Tiedote -

Maa- ja metsätalousministeriö laajentaa valtion kalastuslupien myyntiverkkoa. Ministeriö ja Rautakirja Oy ovat solmineet sopimuksen, joka mahdollistaa valtion kalastuslupien hankinnan kaikilta Suomen R-kioskeilta. Valtion kalastuksenhoitomaksun ja läänikohtaiset viehekalastusmaksut voi maksaa R-kioskeillla 15.5.2008 alkaen.

Jokaisen muuta kalastusta kuin onkimista tai pilkkimistä harjoittavan 18–64-vuotiaan on suoritettava kalastuksenhoitomaksu. Se on valtion veroluonteinen maksu, jonka keräämisestä syntyvät tulot käytetään monin eri tavoin kalastajien ja kalavesien hyväksi. Noin kolmannes varoista käytetään suoraan kalavesien hoitoon. Tämän lisäksi viehekalastajan on maksettava läänikohtainen viehekalastusmaksu tai hankittava vesialueen omistajan myöntämä kalastuslupa.

Valtion kalastusmaksukertymä on viime vuosina laskenut. Kalastuslupien myyntiverkon laajentamisella halutaan helpottaa luvan hankintaa ja siten saada kalastusmaksukertymä kasvuun. Kalastuksenhoitomaksuja maksetaan vuosittain noin 300 000 kappaletta ja viehekalastusmaksuja noin 100 000 kappaletta. Jatkossa valtion kalastuslupia myydään kaikilla 720 R-kioskilla ympäri maan. Molemmat maksut voi maksaa myös postissa, internetissä tai suoraan maa- ja metsätalousministeriön tileille.

Kalastuslupa on voimassa joko heti ostohetkestä tai maksuhetkellä kuittiin merkitystä päivästä alkaen. Koko kalenterivuoden voimassa oleva kalastuksenhoitomaksu on 20 euroa. Seitsemän vuorokauden maksu on kuusi euroa. Läänikohtainen viehekalastusmaksu on 27 euroa kalenterivuodelta ja kuusi euroa seitsemän päivän jaksolta. R-kioski perii kalastusmaksuista kolmen euron välitysmaksun.

Lähimmän valtion kalastuslupia myyvän R-kioskin voi hakea osoitteesta
www.r-kioski.fi. Lisätietoa kalastusmaksuista ja -luvista on saatavilla osoitteesta www.mmm.fi/kalastus.

Lisätietoja:
Jan Karlsson, yritysmyyntipäällikkö, Rautakirja Oy, puh. (09) 852 80 10
Roni Selén, ylitarkastaja, maa- ja metsätalousministeriö, puh. (09) 1605 2726