Hyppää sisältöön
Media

Tukineuvottelijoilta esitys Etelä-Suomen kasvintuotannon tuesta vuodelle 2007

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 13.3.2007 15.55
Tiedote -

Valtion ja maataloustuottajien (MTK ja SLC) maa- ja puutarhatalouden kansallisen tuen neuvottelijat sopivat tänään 13.3. maa- ja metsätalousministeriölle tehtävästä Etelä-Suomen kasvintuotannon tukea koskevasta esityksestä.

Aiemmin ympäristötuen lisäosana maksetusta 55 miljoonan euron kansallisesta tuesta siirrettiin 40 miljoonaa euroa maatalouden ympäristötukeen käytettäväksi poistuvaa ympäristötuen lisäosaa korvaaviin toimenpiteisiin tukialueilla A ja B.

Vuonna 2007 ympäristötuen lisäosaa voidaan maksaa vain tiloille, joilla jatkuu ohjelmakauden 2000–2006 mukainen maatalouden ympäristötukisitoumus. Tähän arvioidaan tarvittavan 2 miljoonaa euroa. Jäljelle jäävä 13 miljoonan euron määräraha varattiin Etelä-Suomen kasvintuotannon tukeen. Tuki on tarkoitus maksaa ns. vähämerkityksisenä tukena (de minimis -tukena) tiloille, joilla ei ole voimassa olevaa ohjelmakauden 2000–2006 ympäristötukisitoumusta.

Vähämerkityksisen tuen maksamisella on maa- ja tilakohtaiset tukirajoitteet. Tässä vaiheessa voidaan valtioneuvoston asetuksella päättää maakiintiön rajoissa käytettävissä olevan 8,8 miljoonan euron käytöstä. Tuen maksamista tilatasolla rajoittaa se, että vähämerkityksellistä tukea, tilaneuvonnan tuki huomioon ottaen, voidaan maksaa enintään 3 000 euroa/tila kolmen vuoden ajanjaksolla. Tämä määrä voidaan maksaa kerralla.

Myöhemmin valtioneuvoston asetusta on tarkoitus muuttaa siten, että se mahdollistaa 13 miljoonan euron maksamisen. Muutos edellyttää sitä, että komissio muuttaa vähämerkityksisen tuen asetusta. Tässä yhteydessä komission odotetaan korottavan myös tuen tilakohtaista enimmäismäärää. Asetusmuutoksen odotetaan valmistuvan vuoden 2007 aikana.

Lisäksi vuoden 2007 tukiratkaisuun liittyen on sovittu, että ympäristötuen toteumaa suhteessa tehtyyn 40 miljoonan euron siirtoon tarkastellaan erikseen syksyllä 2007. Tavoitteena on siirron täysimääräinen käyttö tukialueilla A ja B. Tehdyn tarkastelun pohjalta tukineuvottelijat tekevät tarvittavat toimenpide-ehdotukset ottaen huomioon ympäristötuen kansallisen lisäosan aiempi kohdentuminen tuotteittain.

Neuvotteluosapuolet korostavat tarvetta saada aikaan vuoden 2007 jälkeiselle ajalle pidempiaikainen kansallisen tuen ratkaisu EU:n komission kanssa, joka turvaa myös kasvintuotannon tuotantoedellytykset Etelä-Suomessa.

Lisätietoja:
ylijohtaja Ilkka Ruska, maa- ja metsätalousministeriö, p. 040 504 0192
puheenjohtaja Michael Hornborg, MTK, p. 040 722 0552
ordförande Holger Falck, SLC, p. 050 555 3711