Hyppää sisältöön
Media

Suomi edistää sinistä biotaloutta maatalous- ja kalastusneuvostossa

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 23.6.2016 14.11
Tiedote

Maatalous- ja kalastusneuvosto kokoontuu Luxemburgiin maanantaina 27.6.2016. Suomea kokouksessa edustaa maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen. Suomi nostaa ministerineuvoston muissa asioissa esiin lainsäädännöllisen epäselvyyden suurten, yli miljoonan euron hankkeiden rahoittamisesta Euroopan meri- ja kalatalousrahastosta.

Kaikkia EU-rahastoja säätelevä yleisasetus edellyttää, että yli miljoonan euron hankkeissa hankkeen toteuttajan saamista tuista vähennetään investoinnista mahdollisesti saatavat tulot. Sääntö on tarkoitettu sovellettavaksi julkisissa investointihankkeissa (esimerkiksi sairaalat ja tiet), joissa ei ole tarkoitus syntyä nettotuloja. Yksityisten investointien sen sijaan odotetaan synnyttävän tuloja, joten muille EU-rahastoille on säädetty yksityisiä investointeja koskeva poikkeus. Se ei kuitenkaan tällä hetkellä koske Euroopan meri- ja kalatalousrahaston hankkeita.

– Suuret yksityiset investointihankkeet ovat keskeisiä Euroopan meri- ja kalatalousrahaston tärkeimpien tavoitteiden eli sinisen biotalouden toimialan kasvun ja uudistumisen sekä uusien työpaikkojen syntymisen näkökulmasta. Tästä johtuen Suomi pyytää komissiota selventämään nykyistä epäselvää tilannetta sekä käynnistämään mahdollisimman nopeasti yleisasetuksen muutosprosessin, ministeri Tiilikainen sanoo.

Suomi hakee asialle mahdollisimman laajaa tukea. Useat jäsenvaltiot ovat ilmaisseet olevansa samoilla linjoilla Suomen kanssa.

Neuvosto keskustelee myös maatalouden vaikeasta markkinatilanteesta. Markkinakriisin tukitoimenpiteistä Suomi pitää ensisijaisena suoria tuottajiin kohdistuvia tukitoimenpiteitä, mutta tukee myös tuotannon rajoittamiseen tähtääviä toimia markkinoiden tasapainottamiseksi. Parhaiten toimisivat pakolliset tuotannon rajoittamistoimenpiteet. Todennäköisesti mahdollisista toimenpiteistä voidaan kuitenkin päättää vasta neuvoston heinäkuun kokouksessa.

Neuvoston asialistalla on myös tilannekatsaus luomuasetusneuvotteluihin, neuvoston päätelmien hyväksyminen koskien laittomia hakkuita ja FLEGT-toimintasuunnitelmaa sekä neuvoston päätelmien hyväksyminen ruokahävikistä. Suomi kannattaa molempien päätelmien hyväksymistä. Ruokahävikin vähentäminen on tärkeää ruokajärjestelmän resurssitehokkuuden, kannattavuuden ja kestävyyden näkökulmasta. Hävikin vähentäminen on tärkeää myös tulevien sukupolvien ruoka- ja ravitsemusturvan takaamiseksi.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä: 
kalatalousneuvos Risto Lampinen, p. 0295 162 458
maatalousneuvos Kari Valonen, p. 040 751 8407
etunimi.sukunimi@mmm.fi