Hyppää sisältöön
Media

Suomi ja Ruotsi sopimukseen kalastussäännöstä Tornionjoen kalastusalueelle

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 24.6.2009 13.31
Tiedote -

Lähes kahden vuoden neuvottelujen jälkeen Suomen ja Ruotsin maatalousministerit ovat päässeet yhteisymmärrykseen uudesta kalastussäännöstä Tornionjoen kalastusalueelle.

Kalastussäännön yleisenä tavoitteena on edistää kestävää ja tasapainoista kalastusta molemmissa maissa. Sääntö sisältää määräyksiä sallituista kalastusajoista joessa ja meressä, kalastusvälineistä ja muista säännöistä kalakantojen suojelemiseksi. Lohenkalastus vapakalastusvälineillä on uuden säännön mukaan sallittu joessa kesäkuun 1. päivästä elokuun 31. päivään lukuun ottamatta viikkorauhoituksen aikaa sunnuntain illasta maanantain iltaan. Myös perinteiset lohen kalastusmuodot kuten lippoaminen tulevat sallituiksi rajoitettuina aikoina. Lisäksi sääntöjä on uudistettu kalastusmatkailun kehittämiseksi ja kalastuksen valvonnan edistämiseksi.

Maatalousministerit ratkaisivat jäljellä olleet kysymykset lohenkalastuksen aloitusajankohdasta merialueella sekä tämän kalastuksen valvonnasta. Ministerit ovat sopineet siitä, että lohenkalastus merellä voi alkaa kesäkuun 17. päivä kello 12.00. Kalastuksen aloitus Suomessa tullaan päättämään kansallisella säätelyllä myöhäisemmäksi ja rysämääriä rajoitetaan kuten kansallisessa lohiasetuksessa muilla alueilla on säädetty.

Sopimukseen kuuluu, että alueella harjoitetaan tehokasta ja riskiin perustuvaa valvontaa ennen lohenkalastuksen aloitusta, myös aamupäivällä 17. kesäkuuta. Ministerit sopivat siitä, että toimivaltaiset viranomaiset tarkastelevat vuosittain kalastusta.

- Olen erittäin tyytyväinen, että Suomi ja Ruotsi ovat pystyneet sopimaan uudesta ja modernista kalastussäännöstä, sanoo Sirkka-Liisa Anttila. Toivon, että uusi kalastussääntö tulee vaikuttamaan koko sopimusalueen hyvään kehitykseen ja että se toimii tasapainoisesti kaikkien alueen intressien kesken. On erityisen tärkeää, että kalastussääntö varmistaa lohen nousun jokeen ja siten lohen vaelluspoikasten tuotannon kaikkien kalastusintressien perustaksi, sekä vapaa-ajan-, matkailu- että meren ammattikalastuksen.

- Eräs Suomen neuvottelutyön edellytyksistä on koko ajan ollut se tuki, jota aluetta edustava neuvotteluvaltuuskunta on antanut. Tämän valtuuskunnan ansiosta uudella säännöllä on laaja alueellinen tuki, toteaa Sirkka-Liisa Anttila.

Ministerien tekemä yhteisymmärrys tullaan vahvistamaan neuvotteluvaltuuskuntien erityisellä pöytäkirjalla. Kalastussääntöä koskeva yhteisymmärrys mahdollistaa sen, että koko rajajokisopimus uudistetaan mukaan lukien siihen sisältyvät vesiasiat.

Tavoitteena on että uusi kalastussääntö kokonaisuudessaan astuu voimaan ja voidaan soveltaa kalastuskaudesta 2010.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
valtiosihteeri Jouni Lind, p. 09 160 53 323;
neuvotteleva virkamies Orian Bondestam, p. (09) 160 53162, 040 039 2011

Sirkka-Liisa Anttila