Hyppää sisältöön
Media

Villisian metsästykseen tehokeinoja afrikkalaisen sikaruton torjumiseksi

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 3.6.2016 11.39
Tiedote

Tasavallan presidentti vahvisti tänään lain metsästyslain muuttamisesta villisian metsästyksen tehostamiseksi. Lailla mahdollistetaan, että kiinteää keinovaloa voidaan käyttää villisian metsästyksessä villisian ruokintapaikalla. Villisian pyynnissä voidaan käyttää tulevaisuudessa myös aitausta. Laki tulee voimaan 15. kesäkuuta 2016.

Afrikkalaista sikaruttoa ei ole koskaan todettu Suomessa, mutta uhka taudin leviämisestä Suomeen on kasvanut. Tavoitteena onkin ennaltaehkäistä metsästyksen keinoin afrikkalaisen sikaruton leviäminen luonnonvaraisten villisikojen kautta Suomeen. Toisaalta myös ihminen voi kuljettaa virusta paikasta toiseen esimerkiksi kengänpohjassaan tai metsästysvarusteiden mukana. Näin ollen metsästysmatkoja tartunta-alueille on syytä välttää.

Vuonna 2014 afrikkalainen sikarutto levisi Puolaan, Liettuaan, Latviaan ja Viroon. Näissä maissa todettiin tartuntoja sekä kotisioissa että villisioissa viime vuoden aikana ja villisioissa edelleen tänä vuonna. Virossa todetun afrikkalaisen sikaruton vuoksi muun muassa koko Manner-Viro kuuluu rajoitusalueeseen, jolta Euroopan komission suojapäätöksen perusteella ei saa viedä villisikoja ja niistä saatavia tuotteita muihin EU-maihin.

Suomessa arvioidaan olevan noin 1 500 villisikaa. Villisikakannan tiheys ja levinneisyys vaikuttaa suoraan siihen, miten mahdollinen afrikkalaisen sikaruton tartunta säilyisi populaatiossa ja leviäisi edelleen. Maa- ja metsätalousministeriön asettama villisikatyöryhmä on ehdottanut Suomen villisikakannan puolittamista.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
Vanhempi hallitussihteeri Marja-Leena Härkönen, p. 0295 16 2328

Lisätietoja afrikkalaisesta sikarutosta Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran sivuilta:
http://www.evira.fi/portal/fi/elaimet/elainten+terveys+ja+elaintaudit/elaintaudit/siat/afrikkalainen+sikarutto/